Eilen illalla lähdin kotoa ja valtatielle kiihdyttäessä auton ääni oli selkeästi muuttunut. Ensimmäinen mielikuva äänestä oli, että putki vuotaa koska ääni oli kuullosti lähinnä rohinalta. Aluksi kuului vain kiihdytyksissä ja tänään työmatkalla seuraavasti:
Maantieajossa hyvin vähän tasakaasulla, kiihdyttäessä kyllä
Kaupunkiajossa pienillä kierroksilla enemmän
Käynnistäessä kuului selvä kolahdus, mutta tyhjäkäynnillä ei ylim. ääniä
Madellessa eteenpäin kuului kolinaa / rohinaa ja auto tärisi.
Taaksepäin ei ylim. ääniä
Tyhjäkäynnillä lyhyen ajon jälkeen kolinaa / rohinaa, ei muuta oliko auto vapaalla vai kytkin pohjassa ja koko auto tärisi.
Kytkin ei luista ja ääni katosi omia aikojaan, mutta kaikki ei nyt kuitenkaan ole kunnossa koska tuskin tällainen itsestään ilmaantuu ja katoaa? Käytin autoa pajalla Karkkilassa työmatkan aikana ja siellä tarkistivat ettei putki vuoda, mutta ajanpuutteen takia tarkemmat syynit jäivät tekemättä. Itse pääsen pajalle huomen illalla tutkimaan asiaa.
Itselle tulee lähinnä mieleen, että vauhtipyörä / kytkin ääntää tai jokin tukikumi on löysä ja moottori / vaihteisto elää. Mitä raati on mieltä? Onko esim. vauhtipyörää mahdollista tarkistaa mitenkään?

Comment