Joo eli audi alkas taas temppuilemaan.
Kaikki alko siten, että välillä ajaessa heijasi kierroksia varsinkin liikkeelle lähdettäessä. Sitten kului muutama päivä ja autoa sai startata melko pitkään että lähti käyntiin, toimi kyllä muuten normaalisti. Eilen sitten käynnistyi erittäin tuskaisesti eikä ottanut kierroksia ollenkaan ja heijaili vain 200-1000rpm välillä ja sammui hetken kuluttua. Myöhemmin yritin uudestaan käyntiin eikä enää edes luvannut lähteä käyntiin.
Missä vika?
Bensapumpun toiminnan jo tarkistin siten että otin siitä tankin päältä lähtevän letkun irti ja pyöräytin starttia ja bensaa kyllä tuli. Vikakoodien lukeminen ei ole mahdollista ainakaan tällä hetkellä ja auto olisi kiire saada takaisin liikenteeseen, joten heitelkääs neuvoja.
Kiitos.

Comment