Kertokaapa viisammat että voiko tällaiselle ongelmalle tehdä juurikaan mitään. Auto on siis kasikymppinen 1.8S kaasarikoneella, ajettu noin 296tkm.
Eli olen tässä pidemmän aikaa tarkkaillut ilmansuodattimen koppaan tulevan huohotinputken päässä esiintyvää vaalea öljylimaa, putsaillut ja ilmansuodattimenkin vaihtanut tässä tämän vuoden aikana pari kertaa kun oli niin öljyinen. No kuitenkin, eilen teki auto melkoisen tepposen. Lähdin käymään työkeikalla 30km päähän ja lähdin auto lämmitettynä, ja takaisin tullessa täytyy lähteä kylmänä kun ei ole lämpötolppaa käytössä. No kaikki menee hyvin, kuten yleensäkin, mutta tässä lähellä päätin pysähtyä shellillä ostamassa hieman hiukopalaa ja huomasin siinä shellin pihalla että nyt kyllä nykii ja pahasti. Ajattelin siinä sitten, että oisko kaasari ottanu vähän jäätä tms. No shellillä tuli käytyä ja ihan ok meni vielä ykkösellä liikkeelle lähteässe. Kakkoselle vaihtaessa alkoi sitte nykiminen ja päättyi sammumiseen. Pääsin kotia ajen tosi korkeilla kierroksilla, mutta auto sammui monta kertaa yrittäessä, kun monta kertaa kuitenkin pitää hidastaa esim. korotetuilla suojateillä.
Aukasin kotona sitten ilmanputsarin kopan ja siellähän sitä limaa oli, ja näki että sitä oli kaasarille asti valunut varmasti. Putsailin ja käytin autoa jonkin aikaa tyhjäkäynnillä ja kävin ajamassa pienen lenkin että josko se puhdistais itteänsä. Todennäköisesti toimikin, kun aluksi savutti oikein kunnolla mutta sitten normalisoitui.
Mutta niin, nyt periatteessa pelottaa taas lähteä liikenteeseen. Öljyt on aika vasta vaihdettu (teboil goldit, 5w-40) ja imuilman lämmitinputki on paikoillaan. Joten voiko tälle tehdä mitään ehkäistäkseen tämän ilmiön? Toisaalta mietin tässä että nyt on ollu melkoista lumipyryä ja kosteaa pakkastakin, ja näin vanha kone on jo sen verran väljäkin että sitä huohotusta joka tapauksessa esiintyy, mutta tämä on jo vähän liiallista omasta mielestäni.

Comment