Tänään yritin käynnistellä ihan normaalisti autoa. Kun "starttasin" niin startti ei pyörähtänytkään? Siitä kuului sellainen melko terävä kloksahdus vaan. Akun jännite näytti 12V pintaa. Annoin apuvirtaa ja akkukin kerkes siinä latautua noin vartin verran ja kokeilin uudestaan samaa juttua, silloin oli akun jännite startatessa noin 13.5-14V tietämillä. (eli olisi pitänyt kyllä sillä jo startata).
Sitten kokeilin porukalla työntää käyntiin sitä. No kokeilin kaksi kertaa ensin ykkösellä käyntiin ja sitten kakkosella käyntiin. Samaa teki kummallakin kerralla. Ei edes antanyt pyörähtää ollenkaan. Minusta saman tyylinen klonksahdus kuului tälläkin kertaa. Mielestäni vauhti oli riittävä ja pito hyvä kun oli hiekka pohja aja auton on neliveto.
Se klonksahdus on sellainen kun startin rattaiden väliin olisi laitettu jokin kapula esimerkiksi. Eli se ei pyörähdä ollenkaan. Ulkona on tällähetkellä -10 astetta pakkasta ja autolla on viimeksi ajettu viime sunnuntaina. Auto on silloin jätetty parkkiin ihan toimivana? Mikä ihme siinä voisi olla? Mielestäni viimeistään sillä työntämisellä olisi edes pitänyt kone pyörähtää?
Viimeaikaiset remontit mitä oon tehnyt mitkä ei kyllä pitäisi vaikuttaa niin kaikken apulaitteiden hihnat ja kiristimet olen vaihtanut. Vaihdon takia myös pakkasnesteet. ( kokeilin paisuntasäiliöstä että ei ole jäässä)
Auto on Audi A4 -96 1.8tQ

Comment