Eli 2.0 80 -89 quattroon on menossa hermot vähitellen..
Tekee aina välillä sellaista että sammuu risteykseen/valoihin hiljentäessä, ei tarvitse edes pysähtyä vaan vauhtia voi olla vielä jotain 30km/h. Joskus tekee sen toisessa tai kolmannessa risteyksessä, joskus vasta n.15km ajon jälkeen. Pakkasella tai muulla en ole huomannut olevan vaikutusta asiaa enkä sillä onko ollut piuhassa vai ei..
Lähtee kyllä käyntiin ekalla starttauksella sammumisen jälkeen, paitsi eilen -15asteessa vasta toisella, siinä ehti jo miettiä romuttamistakin..
Eilen teki myös ekaa kertaa seuraavaa; oli seisonut 8h siellä -15 pakkasessa, lähti heti käyntiin, siirsin vähän -> ei pysynyt käynnissä. Hetken päästä ei suostunut enää starttaamaan. Heti ei edes startannut lisävirralla. Kun lopulta käynnistyi, kävi muutaman sekunnin ja hyytyi. Ei vastannut kaasuun ollenkaan. Kun lopulta sain kaasulla pysymään käynnissä, meinasi senkin jälkeen hyytyä kun löysäsin kaasun. Pysyi onneksi lopulta käynnissä kotiin asti ja nyt aamulla lähti käyntiin -2 asteessa ilman lämmitystä.
Toisinaan myös nykii moottorijarrutuksessa..
Haulla mahdollisia vikoja: Hall-anturi(? onko edes 3A:ssa?), bensansuodin ja -pumppu..?
Ja nyt olen viime aikoina huomannut myös että abs:n merkkivalo syttyy välillä kesken ajon, saa sammumaan kun rämpyttää absin katkaisijaa. Anturit menossa vai missähän vika?
Kiitollinen jos joku osaisi auttaa. :)

Comment