Kyse on kuvan säätöreiästä/ruuvista.
200:sen ropaaminen päätyi aiemmin tilanteeseen, jossa jouduin ropailemaan myös tuota säätöruuvia. Kuten aiemmin kerrottua, itselläni oli siis kyseisessä reiässä varsin kotitekoisen näköinen viritys.
Täältä löytyy tarinaa tuosta säädöstä ja epävarmuus aiempien päätelmieni todenmukaisuudesta alkoi kalvamaan. SJM:n tekstin mukaan kyseisestä reikä pitäisi johtaa ilmeisesti ilmaläpän alla olevaan 3mm kuusiokoloruuviin, jota sitten voisi säädellä. Tuossa omassa määräjakajassani reikä kuitenkin johti ainoastaan suoraan ilmaläpän varteen eikä mihinkään säätöruuviin. Mitään ruuvia ei siis pohjalla ollut ja säätöreikään jonkun laittama ruuvi rajoittaa ainoastaan ilmaläpän korkeinta nousukohtaa osumalla sen varteen.
Onko joku tuota kyseiseen säätöön joskus tutustunut, jotta osaisi kertoa millainen ruuvi sieltä reiästä pitäisi löytyä, jos kyseinen säätö löytyy? Olisi mukava saada varmuus, onko tuossa minun 1B:n määräjakajassa kyseistä säätöruuvia ollenkaan ja ainoastaan tuo reikä? Varsinkin, kun SJM:n sivuillakin eritoten kerrotaan kyseisen säädön olevan varsin tärkeä, jotta täysahdoilla seokset eivät menisi laihalle.
edit: Etka antaa uudemmille MC:ille ja 1B:ille samat määräjakajan osat; Fuel metering valve 034 133 481 J ja Air flow meter 034 133 471 L. Täytyy yrittää kurkkia mikä numero itseltä löytyy.

Comment