Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Audi S6 -00 syö öljyä ja tuprauttelee

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Audi S6 -00 syö öljyä ja tuprauttelee

    Moi!

    Tuli hankittua otsikon mukainen ajoneuvo ja samalla siirryttyä VAG-konsernin tuotteisiin. Autoon olen muutoin erittäin tyytyväinen, mutta öljyn syönti huolestuttaa. Olen itse ajanut autolla vasta n. 1000 km, mutta olen havainnut öljyn kulutuksen olevan tolkuton, n. 1 l/400 km! Kuulostaa mielestäni kohtuuttomalta. Lisäksi auto pölläyttelee jonkin verran (sinistä savua -> öljyä siis?) etenkin lämpimänä ja kun kaasua painaa "rullaamisen" jälkeen. Hyvä puoli tässä on se, että auto on vasta liikkeestä ostettu, joten homma ei kaadu minun niskaan. :)

    Autolla on ajettu vasta 93 tkm (tuontiauto, mutta auton kunnon, huoltokirjan, kuittien yms. perusteella vaikuttaisi pitävän paikkansa), koneessa on Laakkosen mukaan 0W-30 öljyt. Eilen auto oli Laakkosella tutkittavana, jossa mittasivat puristukset (olivat välillä 12,4-13,7 bar/sylinteri), eikä sieltä vikaa löytynyt. Jatkotutkimuksiin ei myyjäliike antanut vielä lupaa, miettivät etenemistä tahollaan. Tähän mennessä vian on arveltu johtuvan männän renkaista (kuulemma tämän ikäisten V6-mallien ongelma), väljästä venttiilin ohjurista tai venttiilin ohjurikumeista. Onko muilla foorumilaisilla vastaavaa kokemusta näistä isoista myllyistä? Kyseessä siis S6:n 4,2 l V8 (konetyyppi AQJ, 340 hv/420 nm). Kiitos vastauksista jo etukäteen...

  • #2
    En ole moisesta öljynsyönnistä ennen kuullut. Vaikka en Ässää omistakaan niin moottori itselläni on pääosin sama, lisäksi vuosi ja suunnilleen kilometritkin ovat yhteneväisiä. Itselläni öljynsyönti on luokkaa n. 0,6L/10.000 km ja ajotapa ei ole miedoimmasta päästä.

    Ehdottaisin, että parkkeeraat auton sen firman eteen, josta sen hankit, ojennat avaimet ja pyydät soittamaan kun se on kunnossa.

    Comment


      #3
      Ei ole tosiaan normaalia. Milloin nuo tuprauttelut ilmenee parhaiten, moottorijarrulla vai kun kiihdyttää?
      Ja kai se V6 on alumiinikone kuten V8:t eli voi verrata vikoja keskenään.. En tiedä. Oletan V6:n olevan ihan normi valurautapannu.

      Vikaa siellä on varmasti, eikä se siitä ajamalla parane. Tiedä sitten kun noista männänrengasongelmista v6:ien kohdalla. Ei tällä palstalla taida olla ollut ensimmäistäkään juttua missä semmosta olisi ollut.

      Ei 93tkm ajetussa autossa pitäisi vielä mitkään noista vikakohteista ole normikulumisen piiriin kuuluvia.

      Comment


        #4
        Ei kai tuossakaan edes tehtaan manuaali pidä normaalina öljyn kulutuksena 2,5 l / 1000 km? Kyllä tuo minunkin mielestä on laskettavissa viaksi, eli painetta vain sinne myyjäliikkeen suuntaan.

        Comment


        • #5
          Omien kokemuksien tuollaisen kasikoneen "kuuluukin" kuluttaa öljyä hieman. Itselleni pitää lisätä öljyä ainakin 1l / 10 tkm (a6 4,2 -99), toinen perheessämme oleva kasikoneinen (S6 -01), kuluttaa öljyä mittatikullisen / 15tkm..

          Comment


            #6
            Toki hieman, mutta nyt on kyseessä paljon :)

            10tkm ja 25l öljyä? Ei kyllä mene edes tehtaan toleransseihin :)

            Comment


            • #7
              Pakko kommentoida...Satuin tässä yksi päivä todennäköisesti ajamaan sinun (Jki75) perässä (hopea S6), kun vähän polkaisit Pikku-Ketun kohdalla (käännyit Rysätielle).

              Pöläytti tosiaan melkoisen paljon öljynkatkuista savua. Ehkä vähän liikaa.

              Comment


              • #8
                Niin, samaa mieltä olen, ettei 37,5 l/huoltoväli (=860 ? öljyihin) ole ihan normaalia. No onneksi liike on samaa mieltä ja vastausta etenemisestä odotellaan...

                Sen verran tuli lisätietoa noista puristusmittauksista, että samalla olivat vilkaisseet kameralla pyttyjen sisään, eikä niissä ollut näkynyt mitään. Vika on siis kohdentumassa kansiin/kanteen. Suap nähä...

                Comment


                • #9
                  :) Hyvinkin mahdollista...alue kuulostaa tutulta. Auto on kylläkin tumman sininen, mutta sen savupilven läpi on ymmärrettävää, jos on näyttänyt hopealta... ;)

                  Comment


                  • #10
                    Hopea tai sininen, eikös se ole melkein sama asia. Voi olla että muisti teki kepposet.
                    Tai sitten se oli joku toinen savuava S6. : )

                    Comment


                    • #11
                      Nyt on probleemat ratkottu. Autoliikkeelle pisteet kotiin, vian selvittely ja korjaukset hoidettiin tyylikkäästi merkkiliikkeessä. Kiitos vain!

                      Kaikkien selvittelyjen seurauksena päätös oli alkaa purkaa konetta yläkerrasta päin. Suht pian todennäköinen vika tulikin eteen, kun havaintona oli, että molempien kansien venttiilien ohjurit olivat erittäin väljät, itse venttiilitkin mahtuivat heilumaan yli millin! Toleranssi on kuitenkin parin kymmenyksen luokkaa. Kyseessä liikkeen mukaan kuitenkin materiaalivika, kaikki muu koneessa oli erinomaisessa kunnossa (sylinterit pyöreät ja hyväkuntoiset, eivät kuluneet...samoin männät ja muu yläkerta hyvässä, kilometrien mukaisessa, kunnossa). Samalla suositeltiin männän renkaiden vaihtoa, vanhojen välit olivatkin täynnä karstaa, öljyä päässyt ohjureista sen verran palotilaan asti.

                      Itse korjaukseksi ei ohjureiden vaihto riittänyt, sillä sovitteet olivat kuulemma niin tiukat. Seurauksena oli molempien kansien vaihto ketjuineen, nokkineen, venttiileineen, kaikkineen. Samalla vaihtoon menivät siis myös männän renkaat. Kaiken kaikkiaan auto seisoi pajalla lähes 4 viikkoa kustannusarvion oltua balttiarallaa 9000 ?. Onneksi todellakaan ei tarvinnut alkaa tappelemaan, kaikki sujui hienosti. Ja sain ajella A-sarjan diesel-Hagertilla väliajat... :)

                      ...oli muuten sillä ajelu huomattavasti edullisempaa. Vajaan neljän viikon aikana "taitoin" matkaa n. 700 km, jona aikana meni 42 ? dieseliin. Audin sain pajalta perjantaina ja jo seuraavana päivänä meni 97 ? tankilliseen bensaa... :)

                      Kaikki hyvin siis lopulta...tai nyt olen ainakin tyytyväinen. Toistaiseksi pelannut todella hyvin. Huhu kertoi, että vastaavia tapauksia olisi kaiken kaikkiaan 6 kpl Suomessa, itse en tiedä sanoa, onko asiassa perää. Ehkä tästäkin tarinasta on kuitenkin jollekin hyötyäkin...

                      Comment


                        #12
                        Hauska kuulla, että homma hoitui noin supsikkaasti. Ei kun mukavia kilometrejä!

                        Comment


                        • #13
                          Nyt saa varmaan mainostaa sen myyjäliikkeen nimeäkin.
                          Tollanen remontti ilman mutinoita lienee aika harvinaislaatuista.

                          Comment

                          Working...
                          X