Autonkorjauksen sarjassa oli tällä kertaa inisevä bensapumppu. Päätin vaihtaa pumpun kun se piti melkoista ulinaa ja myynyt liike suostui tarjoamaan työt. Tänään ajellessa huomasin että kulku on selkeästi parantunut ja suureksi yllätykseksi kulutuslukemat pienenivät huomattavasti. Osaisiko joku guru valottaa miten bensapumpun vaihto voi pienentää kulutusta ? Auto on siis A4 Avant quattro vm. 2004.
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Bensapumpun vaihto -> kulutus laski
Collapse
X
-
Vanhempien -03 B6:sta meni bensapumppu viime vuoden lopulla, kilometrejä alle 60t. Kuopion merkkiliike oli vaihtanut pumpun mitään kyselemättä laskua kirjoittamatta ja olivat puhuneet menossa olevasta kampanjasta.
Oli muuten kertaluokkaa hankalat oireet hajoavalla pumpulla tehdä diagnoosi. Kun kävin autolla ajamassa niin se kuulosti kuin pakoputkisto olisi ollut menossa poikki, resonanssiäänet oli sitä luokkaa. Kuulemma pumppujen hiilissä on jotain ongelmaa, liian kovat (?) tai jotain vastaavaa.
Comment
-
Voisi kuvitella että pumppu ei ole pystynyt pitämään yllä riittävän korkeaa painetta, joten seos ei ole oikea, eikä pa "sumuunnu" kunnolla. Näiden voisi äkkiseltään kuvitella olleen kohonneen kulutuksen taustalla.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja djohAutonkorjauksen sarjassa oli tällä kertaa inisevä bensapumppu. Päätin vaihtaa pumpun kun se piti melkoista ulinaa ja myynyt liike suostui tarjoamaan työt. Tänään ajellessa huomasin että kulku on selkeästi parantunut ja suureksi yllätykseksi kulutuslukemat pienenivät huomattavasti. Osaisiko joku guru valottaa miten bensapumpun vaihto voi pienentää kulutusta ? Auto on siis A4 Avant quattro vm. 2004.
Comment
-
Auto alkoi viemään kaupunkiajossa sellaista 9.8 litraa satasella kun oli viallinen pumppu. Normaalioloissa aikaisemmin kulutus oli noin 9,3-9,4 -> nyt pumpu vaihdon jälkeen tippui tuonne 9,1 tuntumaan. Autossa on BSR:n ohjelma ja ennen softaa kulutus oli noin 9,6 (kaikki siis kaupunkiajoa). Parhaiten eron kuitenkin huomaa kun seuraa ajotietokoneen hetkellistä kulutusta. Hetkellinen kulutus sahasi jatkuvasti ylös ja alas, nyt uudella pumpulla rauhoittui ja selkeästi syö vähemmän. Täytynee nollata tuo keskikulutuksen mittari niin saisi selville mitä uuden pumpun kulutus oikein on, nythän tiputellaan viallisen pumpun keskikulutuksia muutaman viikon ajalta. Maantieajossa hetkellinen kulutus pysyy nätisti 6-8,5 litran välissä.
Comment
-
Noilla kohdin se pumppu siellä sijaitsee.
Ääni on yksi oire, joskus menee nopeasti, joskus taas ääni ei haittaa. Itsellä meni aikanaan pumppu ilman mitään varoitusta, ajossa loppui tuotto. Vaihtopumppu on alusta asti vähän ääntänyt käynnistyksen yhteydessä, ja on silti useamman vuoden siellä pyörinyt.
Comment
-
ittelläni hajosi kanssa polttoainepumppu kauhean vikinän kera.kunnes ei enää vikissy mut ei käynnistynytkään. käsittääkseni quatrossa pumppu sijaitsee takapenkin alla ja tuossa mun etuvetoisessa on vänkärinpuolella takakontissa. suht helppo homma oli itte vaihtaa. Tuo polttoaineen kulutuspuoli hämmästytti itteänikin ja oli pakko kommentoida kun sattui täällä foorumilla tämä topicci silmään. Eli polttoaineen pumpun myötä kulutus laski ja tuntuu et vetäisikin paremmin. weird... auto siis 1.8t b6 -01 avj
aijuu, etuvedon ja nelikon pumput on sit erinlaiset. eikäy ristiin.
Comment
-
Nostellaas vanhaa aihetta, nyt kun minulle uusi auto jätti tien päälle. Syyksi selvisi nopeasti viallinen bensapumppu.
Ei alkanut lupaavasti yhteinen taival Audin kanssa, kun kaksi päivää auton omistettuani se jo jätti tielle :D Noh, huonoa tuuria. Onhan tuolla jo ajettu 210tkm.
Tuntuu olevan vaikea hankkia uutta pumppua, eli mistä olette pumpun hankkineet?
Olen jo kaksi pumppua tilannut eri liikkeistä (ovat katsoneet pumput rekisterinumeron perusteella) ja paikalle päästyäni todennut, että ne ovat aivan erilaiset kuin mikä minulla on. Numerot vanhan pumpun kyljissä eivät kerro mitään, vähän mietityttää että mitä numeroita ne ovat, jos niiden perusteella ei löydä oikeita osia.
Eli millä osanumerolla etsin/tilaan uuden pumpun kun auto on vuoden 2002 A4 1.8T farkku, etuvetoinen ja moottori tyyppiä AVJ?
Autossani on samannäköinen pumppu kuin tämä:
Comment
-
Tuli pumppu vaihdettua, vihdoinkin kun oikea löytyi. Osaksi oman nettisalapoliisityön ja Laakkosella työskentelevän tutun avulla.
Eli omaan autooni, B6 FWD 1.8T 2002, (ja käsittääkseni muihinkin etuvetoisiin B6 bensamalleihin) sopii kyseisellä osanumerolla oleva pumppu: 8E0919051CJ
Hintaa n.300 euroa Laakkoselta, minulle onneksi hiukan halvempi.
Pumppu on muuten sama kuin vakio, mutta tässä on valmiiksi lähtö bensalämppärille, sekä virtaliittimen pistoke poikkeaa hiukan. Alkuperäinen liitin ei nimittäin lukitu niin napakasti paikalleen ja siksi siihen kannattaa viritellä vaikka nippusiteistä varmistus.
Comment
Comment