Huomentapäivää,
Paljon on öljyvuodoista juteltu tällä foorumilla, mutta en onnistunut hahmottamaan ongelman ydintä oman Audini kohdalla. Monessa tapauksessa on esitetty useita perusteltuja syitä, mutta harvemmin on asialle saatu loppuratkaisua, tai ainakaan siitä ei ole kirjoitettu aiheeseen. Toki myös ratkaistuja juttuja on.
Eli öljyä vuotaa matkustajan puoleiselle lohkolle. Kone on voideltu ulkoisesti suhteellisen korkealta ja vaikuttaa siltä, että vuoto olisi moottorin takasivulla. Paikallisessa -ei-merkkiliikkeen- valohoidossa ei onnistuttu tarkemmin määrittämään vuodon kohdetta ilman, että olisi ryhdytty purkamaan. Kannentiivisteen vuotamiseen eivät merkkiliikkeessä uskoneet oikein millään, eivät ole sellaisia "tottuneet vaihtamaan". Eli mielellään olisivat syyttämässä jotain muuta. Mitenkäs tuon mallin kohdalla nuo huohotinputket? Nythän on reippaita pakkasia... Vuoto on kuitenkin vielä kohtuullista, mittatikussa vain vähän laskua eli ei huohotinjärjestelmän jäätymisestä aiheutunutta "öljylähdettä" vielä. Venttiilikopan tiiviste on vaihdettu pari viikkoa sitten ja ongelma ei sillä poistunut, vaikka selvästi vuodon merkkejä oli myös siinä. Havaittavan vuodon lisäksi öljy käryää tyhjäkäynnillä sisälle.
Joitain 1.8T:n omistajia on osallistunut aikaisempiin öljyvuotokeskusteluihin, joillain tainnut olla jopa henkilökohtaisia ongelmia. Tietenkin tämänhetkisen kuvauksen perusteella mahdollisia vuotokohtia voi olla eri paikoissa, mutta mikä on ollut ratkaisu teidän kohdallanne?
Auto on menossa tarkempaan analyysiin lähiaikoina ja analyysin jälkeen jatketaan lopulliseen ratkaisuun vievään huoltoon/remonttiin. Tarkoitukseni on raportoida loppuun asti ongelman suhteen.

Comment