Moi kaikille. Taas uusi Audisti liittyy joukkoon. En tiedä autojen
tekniikasta paljoakaan mutta koitan kuitenkin selvittää mahdollisia
ongelmiani ja kysymyksiäni parhaani mukaan.
Hankin kolmisen kuukautta sitten vuoden 2000 S-kutosen, joka on
pelannut sinänsä moitteetta mutta toissapäivänä huomasin, että
moottorin lämmöt olivat nousseet normaalista yhdeksästäkymmenestä
muutaman asteen ylöspäin.
Korkeilla kierroksilla sekä moottoritiellä/väylällä ajettaessa lämpötila
palaa takaisin yhdeksäänkymppiin mutta kaupungissa ja ns matalilla
kiekoilla lämpötila nousee 93-95 asteeseen.
Tätä aikaisemmin lämpötila ei ole mennyt yli yhdeksänkympin vaikka
kuinka olisi helteellä polkenut pedaalia tai seisottanut tyhjäkäynnillä.
Kaverilla on ollut samalla koneella (4.2 V8) varustettu S4
puolisentoista vuotta eivätkä hänenkään moottorin lämmöt ole ikinä
nousseet yli yhdeksänkympin.
Ensimmäiseksi tarkastin jäähdytysnesteet ja ne olivat ainakin
kohdallaan.
Lämpötilan nousun myötä huomasin, että toinen etumaskin
läheisyydessä olevista flekteistä ei enää huuda eli pyöri läheskään niin
kovaa auton ollessa paikallaan tai alhaisilla nopeuksilla.
Silmämääräisesti arvioiden kummatkin tuulettimet kuitenkin toimivat
varsin hyvin eli ne pyörivät tasaisen tehokkaasti ja ilma kyllä virtaa
konehuoneessa. Oletan kuitenkin, että tuulettimien toiminnan
ei kuitenkaan pitäisi olla tasaista vaan niiden pitäisi pyöriä
tilanteen/lämpötilan edellyttämällä tavalla.
Tuulettimista ensimmäinen saa tehonsa moottorista ja toinen akusta.
Olen myös tämän tapauksen myötä ollut havaitsevinani uuden
humisevan taustaäänen korkeilla kierroksilla ajettaessa, joka
mielestäni viittaisi siihen, että jompikumpi noista tuulettimista
kiihdyttelee moottorin kierrosten mukaan. Sinänsä tuo tuntuisi
loogiselta, sillä ottaahan toinen tuulettimista tehonsa motista mutta
mielestäni tuota ilmiötä ei ole aikaisemmin ollut havaittavissa.
Onko mitään tietoa tai teoriaa siitä miksi flekti(t) ei yhtäkkiä enää
pyörikään oma-alotteisesti kovempaa vaikka sitä tarvittaisiinkin?
Tulisiko siitä mitään tehon lisäystä jos ensimmäisen tuulettimenkin
laittaisi ottamaan virtansa moottorin sijaan akusta?

Comment