Potilas on A4 B8 -10 eli pre-fl jossa on hydraulitehosteinen ohjaus. Ongelma on aika ajoin kuuluva ohjauksen kumimainen kitinä. Ohjauksessa sinällään ei ole mitään vikaa, auto kulkee suoraan ja tehostin toimii yms. Tuo ääni joka kuuluu, ilmenee rattia paikallaan pyöritettäessä. Ääni on jollainlailla yhteydessä ulkolämpötilaan, koska se on alkanut kuulumaan nyt kelien lämmetessä ja ääni esiintyy vasta kun autolla on riittävästi ajanut (pyöritellyt rattia). Auton seistessä esim. yön yli ääni on häipynyt. Aluksi epäilys oli ohjausvaihde, mutta tutkittuani vaikuttaisi ääni tulevan rattiakselin suunnilta. Ristikkonivelen rasvasin, jonka jälkeen ääntä ei ole juurikaan esiintynyt. Mutta kun ääni on muutenkin niin satunnainen, että voi olla useamman päivän pois ja taas ilmaantua, niin hankala sanoa auttoiko tuo rasvaus. Ääni on kitisevää / kahisevaa kun rattia pyörittää paikallaan ja myös jarrupolkimeen tuntuu jonkinlainen tärinä. Aivan kuin joku kumi laajenisi lämmönvaikutuksesta ja aiheuttaisi tuon narisevan äänen, se ei tosin selitä tuota jarrupolkimeen tuntuvaa tärinää? Välillä tuntuu rattiin myös pientä naksahtelua / kolahduksia samaan aikaan tuon äänen kanssa. Mutta kun ääni häipyy, häviää myös tuo naksahtelu. Vastaavaa oireilua oli muutamalla vagarena:n puolella ja siellä porukka oli vaihtanut ristikkoniveliä. Oisko se sitten itelläkin ristikkonivel lopun edellä? Tietenkin ristikon vaihtamalla selviää onko vika siinä, mutta se on kuitenkin useamman satasen osa. Tosin mahtaako tuohon olla pelkkä ristikko vaihdettavissa, ettei vaan oli koko rattiakseli. Oisko tähän jollain heittää arvauksia, mistä moinen ääni tulee?
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
A4 B8 kitisevä ohjaus
Collapse
X
Comment