Miltähän tuo dippi mahtaisi näyttää B6/B7:n ovipahveissa olevissa kahvoissa, joista alkuperäinen pinnoite lähtee helposti pois?
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Kromien, merkkien, vanteiden "Dippaus"
Collapse
X
-
Dipattu maski
Tuli viime lauantaina vähä kikkailtua plastin kanssa. Lähtökohtana siis A6 4f ja normi maski. Mustaksi piti saada ja kun orkkis s-line maskia ei mustana kukaan kopiona edullisesti valmista (eikä oikeen tuo puskurin irrotus napeksinu) niin ei muutakuin plasti dip käteen ja kikkailemaan! Lisäksi keulaa vahdatessani sain idean vetäistä mustaksi myös sumareiden yläpuolella olevan, täysin hyödyttömät ja rumat, kromilistat myös värittömiksi.
Työvaiheet oli suunnilleen samat, kuin viestissä 19" kirjoittelin. Maalatessa maskia en kiinnittänyt huomiota niin paljon rinkuloihin, kun ajattelin, että kuitenkin ne revin maalista puhtaaksi. Virhe. Kahden keskimmäisen rinkulan sisempi alareunasta vähän repeili liikaa maalia pois, kun oli ohut kerros. Eli jos maalaat jotain, mistä maalin poistat niin mitä paksumpi kerros, sitä helpompaa on poisto.
Kuva 1.
Lähtötilanne.
Kuva 2.
Maski maalattuna. Miksei tuo koko mustakin toimisi.
Kuva 3. Valmis! Ei Audi rinkuloitaan häpee.
Comment
-
Miksei kestäisi jos kestää keulassakin. Omat plasti-frame kokeilut on kestänyt auringonvaloa ja pesua ainakin ihan kohtuullisesti tähän asti. Ajan toki hiekkateitä hyvin vähän. Ensi talvi näyttää sitten suolan ja huomattavasti suuremman pesutaajuuden keston.
Tuotahan saa vissiin myös kirkkaana jolloin jopa kehtaisi helmoihin vetääkin. Mattamustana voi olla vähän krouvia...
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja rissaspena Näytä viestiTakapuskurin diffuusoriosan voisin värjätä...
Comment
-
Mulla toi maski kyllä kestänyt hyvin pesua ja varsinkin pesuaineita.
Kyllähän tuolla voi helmatkin vettää, käsitääkseni tuo ei muuta väriään joten kiven iskut yms. voi paikata jälkeen päin helposti lisäämällä maalia vaurio kohtaan ja pinta tasoittuu itsestään. Näin ainakin valmistaja kertoo ohjeissaan.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja Calle Näytä viestiMulla toi maski kyllä kestänyt hyvin pesua ja varsinkin pesuaineita.
Kyllähän tuolla voi helmatkin vettää, käsitääkseni tuo ei muuta väriään joten kiven iskut yms. voi paikata jälkeen päin helposti lisäämällä maalia vaurio kohtaan ja pinta tasoittuu itsestään. Näin ainakin valmistaja kertoo ohjeissaan.
Comment
-
Ajelin itte ainakin päivän pari ilman maskeja. Mulla lähti kehys ihan hyvin irti ja muutenkin oli maskien irrotus kohtuu helppo prosessi. Pääsi samalla peseen taustat kunnolla. Toki mulla B6:nen joten kahdella pikkumaskilla. Toi B8 voikin olla jo toinen juttu ja siitäkin varmasti löytyy jippoja täältä tai joltakin foorumilta ;)
Eipä käy minun auto konepesussa, mutta ammattitason liuotimella ja myös ag:n itikanpoistolla olen tuota jo muljutellut, eipä ole vielä irronnut. Niin ja kunnolla päästänyt paineella. Kyllä siihen kaverikin hieman osui kiillotuslaikalla, mutta ei ainakaan ironnut tietty laikan jälki kylläkin jäi. No taroitus jossain kohtaa uusia maskit niin ei ole niin suurta merkitystä.
Comment
-
Saatavuus helpottui kertaheitolla aika paljon kun saatiin maahantuoja. www.plastidip.fi
Yksi oma yhteistyökumppani näköjään jälleenmyyjänä, otan puhelun kun on näitä kokeiluja taas jonoksi asti odottamassa :)
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja Carpio Näytä viesti
Kuka klubilainen tunnustaa? Plasti Dip Suomen mukaan hela hoito töineen tuli maksamaan noin tuhannen euron luokkaa. Ei hassumman näkönen.
Mäkin tahdon!
Comment
-
Kylläpä pikkasen kasvo kiinnostus ainetta kohtaan ku näki tämän plastidipin buukkisivuilta. Onko ollu kellään mitään negatiivisia kokemuksia, muuta ku mopsi tuossa jo totesi?
Comment
-
Minä dippailin pärrääni pari kuukautta sitten. 1,5 purkkia sain kulumaan katteisiin ja tankkiin. 5 x ruiskutettu pinta tuntuu hyvin jämäkältä ja vaikuttaa melko kestävältä. Painelin huvikseni ristipäämeisselillä valmista pintaa, eikä pintaan jäänyt jälkiä. Paha tietenkään sanoa varsinaisesta kestosta mitään ennen ajokelejä. Eniten arveluttaa "hankauskesto", koska valmis pinta on hieman nahkean/ kumimaisen tuntuinen.
Kannattaa antaa aineen kuivua vähintään se puolisen tuntia ennen uutta kerrosta. Minen malttanut ja näin pinta on aavistuksen appelsiinilla. Kokeilin myös saman merkin lakkaa tuon mattamustan päälle mutta se ei omaan silmään näyttänyt kovin hyvältä.
Comment
Comment