Eli ongelmana seuraavanlainen, haulla ei ratkaisuja oikein löytynyt:
Huomasin ongelman parkkitalossa ikkuna auki ajaessa, eli kuskinpuolelta kuuluu laahaavaa ääntä. Sitä en ole pystynyt paikallistamaan että onko edestä vai takaa, kaiketi edestä koska mielestäni laahaus kuuluu kovempaa kun kääntää renkaita oikealle. Ääni ei kuulu "avotiellä" ajaessa (eikä ikkuna kiinni), mutta talojen välissä tai kun on "jokin" mikä heijastaa äänen takaisin. Normiajon jälkeen jarrulevyt eivät ole tulisen kuumat, toki ne melko lämpöiset on näillä hellekeleillä. Huomenna olisi tarkoitus lähteä aamusta ajamaan tampereelta rovaniemelle, ja kysymyshän on juuri että uskaltaako lähteä asiaa sen enempää tutkimatta. Mielestäni ja parilla mielipiteellä höystettynä levyt eivät olisi aivan lopussa, eikä niissä mitään kummempia jälkiä näy.
Tähän hätään tuskin mitään (hyvää) korjaamoa taida löytyä, ja laakkoselle ei viitsisi mennä lompakkoa ohentamaan.
Jos joku olisi törmännyt joskus samaan, tai asiaa tuntevat voisivat heittää kommentilla, olisi suuri apu!

Comment