Molemmista 3.0 tdi mitä omistanut niin EGR-jäähy vaihdettu. Mielestäni se vuotaa (tuubit puhkeaa) vedet pakoputkeen turbon jättöpuolle (eli sinne mistä ottaa pakokaasua, viettää luonnostaan sinne). Määrän pitäisi olla kerralla todella suuri, että saisi aikaan hydraulilukon tai lämpöhalvauksen kannessa. Se näkyisi vuototestissä. Toki mahdollista.
Minun teoria on, että kaksi asiaa tapahtunut. Ryntäys ja sen seurauksena vaurio (eli ne vedet pyttyyn). Vuotava suutin voi laimentaa ajan kanssa öljyt. Tulevat läpi renkaista yms ja palavat herkemmin. Kuumuus ja kierrokset sitten särkenyt kannen tai tiivisteen, joka päästi vedet lopulta. Vaikea sanoa näin arvaillen, mutta kaksi eri asiaa ei toisiaan pois sulje. Vettä pytyissä ja auto rynnännyt. Tiedetään ainakin tapahtuneen.
Ei välttämättä tähän tapaukseen liity, mutta hyvä vaihdella öljyjä tiheämmin, jos pätkä ajoa. Hiukkaspöntölliset sotkevat öljyjä luonnostaankin sen lisäpolton takia. Ainakin silloin tällöin kone kuumaksi ja kenkää, niin haihtuu vedet ja palaa sekaan päässeet dieselit öljystä.

Comment