Morjensta pöytään!
Ekasta postauksesta tuleekin melko romaani, mutta haluan vähän avata omia ajatuksia viasta ja siitä mitä on testailtu ja mistä vikaa on koitettu etsiä. Kysykää lisää tietoja, jos jotain ideaa herää - vastailen kyllä mielelläni että onko siihen jo otettu jollain tapaa kantaa ja muutoinkin. Alla on siis 2.5TDI Audi A4 quattro ja moottori 132kW BAU/BDH ja ongelmana on pidemmässä kiihdytyksessä (arviolta noin 3-6 sekuntia ja siitä eteenpäin) vaivaava nykiminen 3000-4000 kierroksen välillä. Nykiminen esiintyy välillä kevyempänä aaltoiluna ja välillä paljon terävämpänä hyytymisenä ja toisaalta ns. normaaliajossa kevyemmällä kaasujalalla ei nykimistä edes huomaa. Autolla voi siis ajaa ihan hyvin nykimättä kun on siihen tottunut mutta kyllähän se tukkirekan rinnalla vähän ahdistaa kun vedot loppuu kuin seinään :P Kaikki seuraavat on siis omia amatöörin pähkäilyjä, aika paljon oon koittanu tutustua netin kautta moottoriin ja siinä esiintyviin ongelmiin mutta vielä ei yleisimmät syyt ainakaan ole tuottaneet ratkaisua.
Vikakoodeja ei siis ole ja ongelma on vaivannut nyt reilun vuoden ja syytä yritetty etsiä monistakin paikoista vianmäärityksessä kuitenkaan onnistumatta. Vaihdettuja osia on ainakin nyt muistellen MAF-anturi vuosi sitten, ilmansuodatin, ylivuotoletkut ja naftasuodatin. Polttoaineletkussa oli ilmakuplaa aika reilusti mutta paluuvirtausventtiilin ja ylivuotoletkujen vaihdon jälkeen sielläkään ei kulje enää ilmaa entiseen tahtiin joskin edelleen kuplia menee silloin tällöin tyhjäkäynnillä. EGR on testattu ja todettu toimivaksi ja ahdot ainakin logien mukaan näyttäis omasta mielestä normaalilta. MAF jää reilummalla kaasulla koko ajan vähän alle pyynnin mutta kevyemmällä kaasulla sieltä tulee kyllä ihan normaalit arvot, joten en vielä oikein tiedä onko kyse syystä vai seurauksesta eikä viiti kuitenkaan ihan vain ostamisen ilosta vaihdella antureitakaan vuosittain kun ei se ainakaan omasta mielestä ihan selkeästi rikkikään ole..
Yhtenä vaihtoehtona olen koittanut miettiä tuota VP44:sta, mutta tuntuis että vikaa pitäis siinä tapauksessa esiintyä muillakin kierrosalueilla ja lyhyemmilläkin vedoilla edes satunnaisesti. Samoin netistä on löytynyt aika huonosti tietoa siitä, että onko tuossa kärryssä erillistä siirtopumppua tankista ruiskutuspumpulle tai voisko yleensäkin siinä tankista siirrossa olla jotain häikkää. Onko tuossa pumpussa joku välisammio mihin sitä kakkua kerätään että voisko tankista siirrossa se systeemi falskata sen verran että nafta vain loppuu siitä sammiosta pidemmässä kiihdytyksessä?
Yksi jonkinasteinen mahdollisuus on vielä tämä mainio tiptronic-laatikko (kuulun tähän öljyjä vaihtamattomaan ryhmittymään ja mittarissa 260 tuhatta), mutta luulis että se ennemminkin luistais kuin tökkis noin?
Mahdollista on myös logata muita arvoja, sikäli kun ne jotakuta kiinnostaa tai on ideaa mistä vois lähteä vikaa haarukoimaan - vanha kunnon 3.11 VAG-COMi löytyy. Ja luonnollisesti kiitoksia jo etukäteen tuhannesti jos joku jaksaa ideoita tai kommentteja tähän ketjuun heittää!
Liitän vielä muutaman käyrän logeista tähän. Näistä ei aivan hirveästi hyödy kun resoluutio tuossa näytteenotossa on mitä on varsinkin montaa arvoa yhtäaikaa logattaessa mutta pelkkää MAFfia mittaamalla sain pari nykäystä jopa siellä logissa näkymään. Kuvaajissa kierrosluku oikealla puolella ja arvot vasemmalla.
MAF arvot matalilla kierroksilla. Omasta mielestä ihan normaalin näköinen:

MAF arvot pidemmässä kiihdytyksessä (kakkos- ja kolmosvaihde). Kolmosvaihteella näkyy nuo kolme nykäystä kierroksissa ja MAF actualissa noin kohdasta 27 eteenpäin. MAF actual jatkuvasti 50-100 pykälää pyynnin alla:

Huonoresoluutioinen ahtopainelogi. Kiihdytys 1-, 2-, 3- ja 4-vaihteet. Kiihdytyksessä nyki, mutta melkein sekunnin näytteenottovälillä niitä ei näissä seuraavissa käyrissä näy:

IQ-rajoitukset. Näyttäis normaalilta, järjestys kai normaalisti meneekin alhaalta ylös torque -> MAF -> kaasupoljin. Torque-arvothan on kai koodattu ECUlle taulukkoon, joten näiden ei pitäis huonontavasti vaikuttaa kun se rajoittavin on?:

Vielä linkki MAF arvoihin (kuvamäärä tulee vastaan) tässä jälkimmäisessä kiihdytyksessä. Siellähän ne taas roikkuu 50-100 pykälää alempana kuin pyynti mutta ks. aiempi pohdinta: http://koti.kapsi.fi/~onki/auto/maf2.jpg

Comment