Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

2,5TDI V6 alhainen kulutus

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    2,5TDI V6 alhainen kulutus

    Otsikon mukaisessa autossa ilmenee, ei kuitenkaan ongelmaksi asti, maantieajossa yllättävän alhainen polttoaineen kulutus. Sekä FIS:n että tankattujen litrojen ja ajettujen kilometrien mukaan kulutus on kesän aikana ollut noin 5,2 l / 100 km kun ajetaan muun liikenteen mukana 80 ja 100 rajoitusten alueilla. Moottoritienopeuksissa sitten kyllä imuttaa noin 7,5 l / 100 km eli tuttu hyppäys kulutuksessa nopeuden noustessa 110 km/h:n yli.

    Itse aloin epäillä MAF:n vikaa siten, että se kertoo ECU:lle ilmamäärän olevan todellisuutta pienemmän. Silloinhan ajelen perin laihalla seoksella ja kulutuslukemat voisivat olla siitä peräisin. Tätä epäilystä tukee se, että voimasavut puuttuvat myös pienillä vaihteilla tossua antaessa.

    Itseäni ei haittaa lainkaan, vaikka 114 Kw:sta jokunen olisikin karannut laitumelta, jos sillä saa kompensoitua näitä kasvaneita polttoainekuluja. Jos vaan saisi varmuuden siitä, että alhaisen kulutuksen syy ei aiheuta myöhemmin suuria kustannuksia.

    Onko muilla vastaavia huomioita? Tai muita ajatuksia, miksi maantiekulutus on pudonnut noin 0,8 l / 100 km totutusta? Varsinaista kaupunkiajoa tulee niin vähän, että siitä kulutuksesta on mahdotonta sanoa mitään.
    Viimeksi muokannut MrMicke; 9.3.2012, 05:07. Perustelu: Eipä ole enää profiilin mukainen

    #2
    Diesel käy periaatteessa aina "laihalla", joten eipä tuosta ole huolta jos soppaa on liian vähän ja sitä säästyy. Paitsi jos niitä tehoja haluaa.

    Comment


    • #3
      Onko kulutus siis laskenut yhtäkkiä?
      Onko nuo lukemat tietokoneen kertomia, vai käsilaskettuja?

      Ei kai alhaisesta kulutuksesta tarvi huolissaan olla ;)
      Munkin kai pitäis muuten olla klik.

      Comment


        #4
        Kulutuslukemat on sekä tietämyskoneesta että laskettuja. Ei tosin käsin; laskukonetta olen jotunut käyttämään kun en ole Einsteineja suoraan alenevassa polvessa.

        Olen hyvin tyytyväinen ruumisautoni (iso musta farmari, A6 Avant) tietokoneeseen. FIS:n ja laskettujen kulutuslukemien erot ovat olleet aina alle 0,15 l / 100 km. Emännän Golf TDI 77kW:n FIS harrastaa optista onaniaa valehtelemalla keskikulutusta röyhkeästi noin 0,6-0,8 l / 100 km todellista alhaisemmaksi.

        Onko muita ajatuksia, mikä aiheuttaa kulutuksen tippumista (ajotavan lisäksi). Kulutus ei ole pudonnut yhtäkkiä vaan viimeisen 5-7 tkm aikana.

        Comment


        • #5
          Ja autolle ei ole tehty mitään remonttia tms. viime aikoina?

          Vag-com vaan kiinni, maf ym. lokitus. Jos ei mitään ihmellistä, niin ei muuta kun tyytyväisenä jatketaan matkaa.

          Comment


            #6
            Ei ole ropeloitu. Ei ole mitään tarvetta tällaista juuri sisäänajettua (240 tkm) ruveta remontoimaan.

            Olisin jo ottanut Vag-comin käyttöön mutta eipä ole saatavilla. Siksi ajattelin kysellä muilta mahdollisia vastaavia kokemuksia. Kuten aloituksessa sanoin, en aio vaihtaa MAF:ia uuteen jos tällä 'rikkinäiseksi' epäillyllä muutama kW on kadoksissa mutta polttoainetta kuluu vähemmän.

            Oliskohan tässä idea tee-itse-economy -viritykselle? Vaimennetaan MAF:in signaalia jolloin tehot hieman alenee mutta kulutus putoaa huomattavasti. Vaikkapa solenoidikäyttöinen vaihtokytkin, jossa suora ja vaimennettu kanava signaalille ja käyttökytkin kojelautaan. Kuski saa sitten valita vakion ja economyn välillä sitä mukaa kun siltä tuntuu.

            Comment


            • #7
              Kyllä yleensä rikkinäisen tai hiipumassa olevan mafin vaikutus on täysin päinvastainen. Hevosvoimia katoaa, joutuu polkemaan enemmän, kulutus kasvaa.

              Comment

              Working...
              X