Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

2.5 TDI nakuttaa Vika vihdoin löydetty ja korjattu

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • 2.5 TDI nakuttaa Vika vihdoin löydetty ja korjattu

    Lomareissulta palatessa, ihan kotiovella (takana reipas 300 km asuntovaunun vetoa), moottori nyki pariin kertaan voimakkaan naputuksen säestyksellä. Kotipihassa sitten ihmettelemään, että mistä moinen. Päällepäin ei tietenkään näkynyt mitään.

    Käynnistin auton parin tunnin päästä. Lähti aika huonosti käymään, mutta lähti kuitenkin. Moottorista kuuluu melko voimakas napautus, jonka olin paikallistavinani moottorin yläosaan taakse.

    Kävin paikallisessa liikkeessä näytillä. Asentaja arvioi vian johtuvan kuluneesta alipainepumpusta. Vaihdoin pumpun uuteen, mutta naputus jäi.

    Seuraavaksi naputusta kuulosteltiin tutun autonasentajan kanssa. Hän arvioi äänen johtuvan viallisesta ruiskusuuttimesta. Hän löysäsi vuorotelleen koneen käydessä kaikki polttoaineputket, ja naputus hävisi, kun 5-pytyn putki löysättiin. Diagnoosi: ruiskusuutin rikki.
    Tilasin suutinremontin paikallisesta diesel-korjaamosta elokuun puoliväliin.

    Nyt tiukka kysymys diesel-osaajille:
    mikä muu voi aiheuttaa selvästi moottorimelun yli kuuluvaa naputusta..???
    - hydraulinen venttiilinostaja
    - ruiskupumppu
    - männänhelma/-renkaat
    - ...

    Auto on siis 2.5 TDI -97 AEL, ajokilometrit 360 tkm
    Viimeksi muokannut harrifor; 20.1.2008, 14:01. Perustelu: Päivitys tilanteeseen

    #2
    kiertokangen laakerit.

    Comment


      #3
      Viitossuuttimessa on sen neulannnousun/ruiskutuksenajoituksen anturi.

      -> seuraa johtoa tulipeltiin, löydä (ruskea) liitin, jätä se auki ja käy koeajolla.

      Comment


      • #4
        Anturi on 3-(tai 4-) sylinterissä, en nyt muista kummassa, mutta 5:ssa se ei ainakaan ole.

        Mitä pitäisi tapahtua, jos ko. anturijohdon irrottaa..?? Minulla on sellainen mielikuva, että ECU menisi jonkinlaiseen vikasietotilaan, ja moottorin käynti "huononisi", kun ajoitus ei saisi oikeaa tietoa.

        Miten johdon irroitus vaikuttaisi tuon nakutuksen selvittämiseen..???

        Comment


          #5
          Kyllä tuo aika pitkälti suutinvialta kuulostaa.
          Neulaliikeanturi on 4. sylinterin suuttimessa. Anturin ollessa rikki, kone nyki ainakin allekirjoittaneella todella voimaakkaasti kiihdytettäessä, käyntiin lähti kuitenkin vallan mainiosti.

          Kulujen tasoittamiseksi voit myydä vanhan (ja ilmeisemmin ei nakuttavan) pumpun minulle..

          Comment


            #6
            Sattuipa ajatuskatkos anturin sijainnista..

            Sopivasti vikaantuessaan, se voi heitellä ennakoita minne sattuu
            ja nakutus on melkoinen.

            Edit. Jos liittimen ottaa auki, ecu ohjaa ennakkoa varakartan mukaan. Pelaa ihan ok.
            FFP:ltä löytyy juttua..

            Comment


            • #7
              Nyt on sitten suuttimet rempattu, mutta ei niissä ollut muuta vikaa kuin reippaasti alentuneet avautumispaineet.

              Naputus jäi edelleen moottoriin. Alkaa pahasti tuntumaan siltä, että vika olisi sittenkin 5-pytyn kiertokangen laakerissa....prkl.

              Olen ajanut "vika päällä" nyt reilut 2000 km ja mikään ei vielä ole muuttunut. Suutinrempan jälkeen annoin kunnolla kenkää, yli 4500 rpm kymmeniä kilometrejä pariin otteeseen, eikä kone hajonnut.

              Heittäkääpäs asiantuntijat arvioitanne siitä, kannattaako kuntannusmielessä
              1) ajaa kunnes kone hajoaa (ja laittaa sitten uusi käytetty nokalle)
              2) tehdä moottorin alakerran remontti
              3) vaihtaa koko motti esim. Saksasta hankittavaan käytettyyn moottoriin

              Remontissa pitäisi kai ainakin hioa kampuran kaulat, laakeroida se uudelleen ja mahdollisesti rengastaa kone. Mitä muuta pitäisi tehdä ottaen huomioon kilometrit 370 tkm.? Mikä olisi kustannusarvio remontille.?

              Comment


                #8
                Miksei venttiili vois naputtaa myös?

                Mutta jos pohtii rempan hintaa niin vaikuttaa suuresti mitä itse pystyy tai on halukas tekemään.
                Kampiakselia ei tartte hioa jos siinä ei ole jälkiä.
                Jos ite tekee suurimman osan niin vois selviytyä 1000e:llä. (karkea arvio)
                Samalla pistää kannenkin kuosiin, eli läppää venttiilit tai vaihtaa ne. Ohjurit ja kummit samalla vaihtoon, kuten myös nostajat. Nostaa tietty hintaa.

                Jos liike tekee niin voi kertoa 2-3 kertaa ton summan. On sen verran kuitenkin purkamista jne. Rahaa säästää hankkimalla osia itse.

                Remontin jälkeen ajelee taas pitkään.

                Comment


                • #9
                  Voisko noita venttiilejä ja nostajia jotenkin testata/tarkastaa kansi ja nokka paikallaan.? Esim. painelemalla tjsp.?

                  Löytyykö Suomesta varaosaliikkeistä hyvin osia (laakerisarjat, venttiilit, nostajat, tiivistesarjat, jne) ko. koneeseen (siis 2.5 TDI AEL 140hp).?

                  Comment


                  • #10
                    Jos ite tekee suurimman osan niin vois selviytyä 1000e:llä. (karkea arvio)
                    Tosi karkea :)
                    Yläkertaremonttia tullu puuhailtua 2.5tdi:hin ja se on tällähetkellä pumpun ajoitusta vaille valmis. Kaikki muu on tehty itte paitsi kansityöt. Koneistukset, tiivisteet, öljyt, nesteet, kannenpultit ynnä muuta nippelit ja nappelit maksoi yhteensä arviolta noin 600e.
                    Täydellinen remontti vaatis tuon lisäksi ainakin alakertaan tiivisteitä, laakereita, koneistuksia, jakopään+pumpun hihnoja kiristimineen jne, ei taida 400e riittää siihen leikkiin....

                    Comment


                      #11
                      Voi se piisatakkain. Alakerrassa on vähemmän osia. Toki jos joutuu koneistamaan niin sitten tulee maksaan.

                      Kyllä siitä siis voi selvitä 1000e:llä, mutta jos kansihommat pitää laskea niin nostaahan se hintaa. Tuossa toissapäivänä koneistamo eräälle kaverille volkkarin venttiilien tarkistus ja kumie vaihto olis maksanu 80e. Tuleehan sitä tota kautta hintaa. Ite jos purkaa osat niin säästää paljon turhasta purkuajasta joka maksaa per tunti koneistamollakin.

                      Kumit ny vaihtaa jos osaa venttiilit purkaa.

                      Comment


                      • #12
                        Taidan sitten ekaksi nostaa nokka-akselin pois ja tarkastaa venttiilien jouset sekä uusia nostimet. Jos ei tuolla tokene niin sitten harkitaan muuta.

                        Hommaan pääsen käsiksi vasta parin viikon päästä...Pitää lomailla ensin viikon verran Sunny Beachillä...Siellä saattaa olla ihan kivaa :) :)

                        Comment


                          #13
                          Kannattaa vaan reilusti säästää ne (ryyppy)rahat koneremonttiin ;)

                          Comment


                          • #14
                            Nonniin, nyt on nokka-akseli irti ja nostajat näpeissä.
                            Viitosen imuventtiilin nostaja oli kulunut loivasti kupille, sormenpäällä tunnustellen tuntui selvä raati kupin sisällä kosketuspinnassa...muut olivat keskenään sitten samanlaiset ja kaiketi kunnossa.
                            Olisikohan sen naputuksen aiheuttaja tuossa ..??

                            Remontissa paljastui myös, että 50 tkm ajetussa nokkahihnassa on "haavoja" 4-5 hampaassa eri kohdissa hihnaa...siis n. 45 asteen kulmassa olevia pieniä jälkiä..ei siis pitkittäin eikä poikittain hampaassa vaan mainitussa kulmassa. Eli hihna ei näytä ihan terveeltä ja menee vaihtoon. Samalla vaihdan hihnan kiristäjän, jossa oli vähän laakerivälystä. Vesimpumppua en aikonut vaihtaa, kun muun rempan vuoksi ei jäähdytysjärjestelmää tarvitse tyhjentää.

                            Mitä kokemuksia arvon raatilaisilla on vesipumpun vaihdon tarpeesta noin yleensä..?? Pumppu tuntuu ihan uutta vastaavalta ja laakeroinniltaan kunnossa olevalta...vertailin sitä pyörittelemällä yhtäaikaa sekä autossa olevaa että uutta irrallista.
                            Entä sitten erimerkkisistä hihnoista..?? Autossa oli nyt dayco-merkkinen, onko hyvälaatuinen vaiko eikö..??

                            Lisää tietoja rempan lopputulemasta, kunhan auto saadaan nippuun ja tulille loppuviikosta.

                            PS. Sunny Beach on tosi menopaikka...Kivaa oli koko viikon ja hintataso senverran kohtuullinen, että jotakin jäi remonttia varten..:) :).

                            Comment


                              #15
                              Dayco? En ole kuullut koskaan semmosesta. Mistä semmosia saa?

                              Ite laittaisin ihan Gates:n hihnan, saa joka tarvikeputiikista. Ei ole ainakaan mulla ollut koskaan ongelmia sen suhteen.
                              Sitten tuo että vaihdat kiristimen. Eikö se ole kestänyt kuin 50tkm vai eikö ole vaihdettu aikasemmin? Väärä paikka säästää.
                              Tarkista myös ettei rattaissa ole kulumaa liikaa.

                              Mutta se että vinosti olisi halkeamia, niin ei kuulosta laadukkaalta hihnalta.
                              Pumpusta vaikea sanoa, paljonko sillä on ajettu? Siipi ei ylensä ota itseensä, jollei ole jossain vaiheessa vaihdettu muovisiipistä. Oliko tuossa se jakohihnalla?

                              Comment


                              • #16
                                Selvittelin äsken itse tuota hihnan merkkiä: Dayco on eräs "suurista" valmistajista ja hihnojen pitäisi olla ihan laatutavaraa, käytetään kuulemma ensiasennushihnoina Gatesin ohella. Uusi hihna on nyt merkiltään Gates.

                                Kiristimellä on ajettu sama 50 tkm kuin hihnalla ja vesipumpullakin. Kiristimessä tuntuu pienenpieni laakerivälys, mutta se pyörii kuitenkin herkästi eikä mitenkään kahise, eli olisi tod.näköisesti kunnossa, mutta vaihdan sen varmuuden vuoksi. Pumppu tuntuu sormissa ihan uutta vastaavalta ja sitä en vaihda.

                                Mahdollista voisi olla, että hihnan suojakopan sisään olisi päässyt roskaa esim. vuosittaisen moottoripesun yhteydessä, ja se olisi sitten vioittanut hihnaa...tiedä häntä.

                                Laitan tähän muutaman kuvan haavoittuneeta hihnasta myöhemmin ihan vaan tiedoksi kaikille. Kuluneesta nostajasta ei taida saada sellaista kuvaa, että kuluma siinä näkyisi.

                                Comment


                                • #17
                                  Kone nipussa ja auto ajossa.

                                  Kuten aik. kirjoittelin, nostajat vaihdettu ja uusi jakohihna sekä sen kiristin paikoillaan, ja ajoitukset viimeisin päälle kohdallaan. Käynnistyy ja käy hienosti, mutta ... nakuttaa edelleen samalla tavalla kuin ennen nostajaremonttia.

                                  Eli taidettiin tehdä turhaa työtä ainakin noiden nostajien osalta. Hyvää tässä oli se, että saatiin tuo epäilyttävä jakohihna vaihdettua. Ja onneksi rahaa ei palanut vielä paljon mitään.

                                  Tuon nakutuksen osalta onkin sitten pidettävä tuumaus/tutkimistaukoa ja ajettva autolla kuten ennekin, kun ei ihan heti keksi mikä olisi nakutuksen aiheuttaja. Taidan ottaa vielä tutkittavaksi ruiskupumpun ennenkuin kone avataan kokonaan järjestyksessä kansi - alakerta.

                                  Kovaa ajoa vaan...

                                  Comment


                                  • #18
                                    Omassa autossa nakutuksen aiheuttaja oli alipainepumppu siinä kannessa

                                    hupsista,en lukenut alusta
                                    Viimeksi muokannut larry76; 16.9.2007, 02:16.

                                    Comment


                                    • #19
                                      Laitoin edellis- ja viimeviikoilla kahdesti Fortet koneeseen. Voi että oli öljyt mustia, jopa vain viikon ajettu (800 km) öljy...Ihan läpimustaa, eli mömmöjä irtosi sisäkaluista ihan oikeasti.

                                      Mutta käsittelyllä ei ollut mitään vaikutusta nakutukseen. Muu moottorin ääntely hiljeni/pehmeni kuitenkin selvästi.

                                      Konetta kuunneltiin sekä ylhäältä että alhaalta stetoskoopilla ja elektronisella kuuntelulaitteella. Nakutus kuului tosi kovana koneen alla ja lohkon takaosasta kuunneltuna tuntuu sitä, että 4:n tai 5:n kietokanki se siellä nakuttaisi. Kilinä stetoskoopissa oli tosi voimakasta.

                                      Saisiko tuosta 5-koneesta öljypohjan irti nostamatta konetta kokonaan pois. Kaikki öljypohjat ruuvit, poislukien takaosassa olevat 2-3 kpl, ovat helposti aukaistavissa.
                                      Nuo takaosan ruuvit ovatkin sitten ahtaasti vaihteiston ja koneen välissä. Jos ottaa vaihteiston pois, niin onnistuisiko sitten..??

                                      Tarkoitus olisi tarkastaa alakautta kankien laakerit.

                                      Comment


                                      • #20
                                        Nyt on koneesta kansi irti ja 5-pytyn mäntä on aika erikoisen näköinen.

                                        Kuva löytyy tuosta linkistä..http://i137.photobucket.com/albums/q...ytyn_manta.jpg

                                        Muut männät ovat kunnossa, samoin sylinterien seinämät. Joissakin pytyissä näkyy vielä osa hoonausjäljistä, vaikka kilometrejä on takana jo 370 k.

                                        Mikähän moisen on aiheuttanut..??

                                        Pikaisella mittauksella kävi ilmi, että mäntä on saanut senverran kipeää, että rosopinta taitaa ottaa kanteen kiinni. Välystähän on vain 0,4..0,6 mm.

                                        Samalla selvisi, että EGR-venttiilin sulkulaipan keskiosa on hävinnyt. Taisin tehdä tyhmyyttäni sulkulaipan liian heikosta tavarasta. Pelti oli tuollaista 0,5 mm (entisen peltisen kahvipurkin kylkeä). Laippa oli ERG:n kylmässä päässä ja lisäksi jätin letkut kiinni, jolloin pako- ja imusarjan paine-ero pääsi vaikuttamaan suoraan sulkulaippaan.

                                        Pellinpalat ovat meneet todennäköisesti koneen läpi, mutta ovatko voineen tehdä tuollasita jälkeä ja vain 5:n mäntään.

                                        Kansi on ihan kunnossa, mutta vein sen kuitenkin koneistamolle venttiilien hiontaa ja tiivisteiden uusimista varten. Samalla venttiilikoppa, imusarja ja pakosarja käy pesussa.

                                        Mäntä tasoitetaan fiber-tasolaikalla ja sitten kone nippuun...

                                        Comment


                                        • #21
                                          Moottori on nyt monien vaiheiden jälkeen kunnossa. Tässä päivitys homman loppuvaiheisiin.

                                          Tuon edellisen viestin jälkeen kone laitettiin nippuun ja nakutus jatkui entisenlaisena. Nakutuksen jatkuessa tästä tuli jo vähän "arvovaltakysymys", ja pikkuhiljaa kypsyi päätös, että kone irti ja osiksi, jotta selviäisi, mistä onkaan kysymys.

                                          Selvittelin vaihtomoottorin saatavuutta, Suomesta ei tuntunut löytyvän. Lähimmät olivat Ruotsissa, mutta hinta senverran suolainen, etten niihin ryhtynyt. Vaihto-osaksi ostin Sport-Auto Hyvinkäästä vähän ajetun AAT:n lohkon mäntineen ja kiertokankineen. Tarkoitus oli rakentaa tuosta AAT:n lohkosta uusi AEL-kone siten, että kampura ja muut hilkkeet tulisivat vanhasta AEL:stä.

                                          Suunnitelma oli hyvä, mutta sitä ei päässyt toteuttamaan ihan loppuun saakka, koska lohkot sellaisenaan eivät olekaan suoraan vaihtokelpoisia. Suurin (ja samalla aika hankala ero) oli moottorin pyörimisnopeuetta mittaavan anturin sijainti: AAT:ssä se on kytkinkopan puolella ja mittaa vauhtipyörästä, ja AEL:ssä anturi on lohkon puolella ja mittaa pulssit kampuralle asennetusta laikasta. AAT:n valussa näyttäisi olevan paikka anturille, mutta tarkemmin mitattuna ainesvahvuudet ovat sen verran erilaiset, että ilman isompia modeja anturille ei olisi saatu paikkaa työstettyä.
                                          Päätös tästä: AAT:n lohkosta männät kietokankineen ja kaikki rojut takaisin vanhaan AEL:n lohkoon.

                                          Vaikka AEL:llä olikin ajettu 370 tkm, olisi se hyvässä kunnossa, soikeutta sylintereissä vain 3-4 satkua ja kartioikkuus vielä hienosti toleranssien sisällä. Lohkolle riitti hoonaus. Kone kasattiin AAT:n männillä, uusilla renkailla ja laakereilla, ja työn aikana vielä öljypumpun tasot plaanattiin ja samalla saatiin pumpun välykset kuntoon. Vielä uusittiin kaikki hihnat, vesipumppu, ruiksun pään rullat sekä kytkimen painelaakeri. Jakohihnan kiristin laitettiin uusiksi kannan ollessa irti.

                                          Hommaan meni parin viikon illat ja tuntui hyvältä, kun kone vihdoin saatiin tulille.

                                          Rahaa paloi moisen nakutuksen "metsästykseen" suunilleen ...
                                          - alipainepumppu 350 eur
                                          - ruiskusuuttimien kunnostus 500 eur
                                          - nostajat 150 eur
                                          - kansityö 500 eur
                                          - pariin kertaan fortet ja öljyt 200 eur
                                          - lopuksi koneen avaus ja korjaus 1600 eur
                                          Yhteensä siis 3300-3500 eur. Joo, elämä on..!!!

                                          Toisaalta, mitä olisin saanut, jos olisin vaihtanut auton 3300 eur välirahalla..???? Oma päätelmäni on, että en paljon mitään. Nyt voin huoletta lähteä Audini kanssa seuraavalle 400 tkm:n taipaleelle, jossa on tod.näköisesti vielä jossain vaiheessa edessä ainakin ruiskupumpun ja mahd. turbon uusiminen.

                                          Mitä kommenttaja arvon raatilaisilla olisi tähän..??

                                          Niin...Se vika...
                                          5-pytyn mäntä oli saanut jostakin niin kovan iskun sylinterissä käyneistä ulkopuolisista osista, että ylimmäisen männänrenkaan ura oli tyssääntynyt niin tiukaksi, että rengas ei päässyt liikkumaan normaalisti, ja mäntä teki työtään pytyssä kolistelemalla. Rengas oli poikki ja n. 3 cm:n mittainen pala niin tiukasti urassaan, että sen vaivoin sai pois työkaluilla vääntämällä. Männän ylä ja alareunassa näkyi selvät kulumajäljet. Onneksi pyttyyn ei vielä ehtinyt tulla mitään.

                                          Comment


                                          • #22
                                            Oliko imupuolella paljon karstaa? Omassa jotain satkun ajettuna oli hyvin vähän karstaa imusarjan päästä kurkittuna, vaikka EGR oli käsittääkseni sillä kohtaa vielä vakiosäädöissä.

                                            Ei taida karstasta tai EGR:n sulkulevystä löytyä selittäjää tuolle.

                                            Comment


                                            • #23
                                              Imupuoli oli tosi karstainen, paikoitellen tavaraa oli jopa 10-15 mm. Imusarja kävi pesulla kaiketi kolme kertaa koneistamon pesukoneessa.

                                              Mulla on alusta asti, tai siis 240 tkm:n kohdalta eteenpäin, ollut jonkinlaisena ongelmana savutus, joka jonkinverran pieneni, kun suljin EGR:n.

                                              Nyt kun kaikki on "uutta", ei savuja pahemmin näy. Tosin en ole vielä ottanut rajuja polkaisuja, kun on tuo sisäänajovaihe menossa.

                                              Olisiko kuitenkin niin, että tuo pieni metallihilu ja sen irroittama karsta olisi syyllinen...???

                                              Comment


                                              • #24
                                                Ite voisin olla taipuvainen uskomaan metallinpalasen ja karstan olevan syypää. Varsinkin kun se vitosen muki ja egr:n laippa on aika hyvin kohdakkain...
                                                Syssyllä avaamani 350tkm ajettu AAT oli jonkunverran karstainen, muttei muistaakseni kuitenkaan noin paljoa. Toki sitäkin hinkattiin tiskiharjalla ja pulloharjalla jokunen tovi. Kyseisestä vehkeestä laippasin egr:n jossain 320tkm kohdalla.
                                                Eiköhän se savutus ole vähenynyt oleellisesti, nyt kun imusarjassa mahtuu menemään jopa ilmaakin :)

                                                Onhan se ns. kallista, mutta varmasti sulla on nyt huomattavasti enempi autoa kuin tuolla välirahalla vaihdettuna. Käyny joskus itelläki mielessä vaihtaa tuo uudempi vokkelo takaisin wanhaan kunnon kestävään ja laadukkaaseen C4:seen...

                                                Comment

                                                Working...
                                                X