Audi A4 B7 3.0TDI quattro automaatti tuli ostettua syksyllä.
Ostettaessa oli tiedossa, että "pienen" raplatuksen päästää, mutta en siitä ottanut stressiä sen kummemmin, harvoinpa se ketju poikki menee. Sitten aloin huomaamaan silloin tällöin, että käynnistettäessä lämmintä moottoria starttimoottori pysähtyy kuin seinään hieman pyörähdettyään. Pidin sitä aluksi sähköperäisenä vikana, kunnes aloin pelkäämään pahinta, eli sitä, että ketju on venynyt niin pahasti, että ketju asettuu väärälle piikille rattaalla, jolloin kone menee jämppiin. Ja kyllähän se kaupan pihasta startatessa melkein hävetti käyntiin laittaa, kun ääni oli kuin betonimyllyssä. Remontti oli siis tiedossa. Puolittain en alkanut remonttia tekemään eli vaihtamaan vain toista nokkien kiristintä. Moottorissa on kuitenkin neljä ketjua ja jokainen niistä pyörii jotakuinkin saman verran, joten päädyin tekemään remontin kunnolla ja oikomatta ihan jo oman mielenrauhan vuoksi.
Moottorin rakenteen vuoksi kyseisestä operaatiosta tulee aika mittava, joten luokittelin sen jo pienimuotoiseksi projektiksi.
Alunperin aioin hommata Febin ketjusarjan, mutta ongelmaksi tuli toimitusongelmat tehtaalta, joten päädyin tilaamaan kaikki osat OE-osina Saksasta. On kuitenkin todella kriittinen osa moottoria, niin ihan mielellään sitä sijoittaa kunnollisiin osiin.
Lähdetään liikkeelle ääninäytteestä, kunnossa olevasta moottorista ei lähde tällaista ääntä, se on fakta.

Comment