Tällä käytiin Alastarolla ja hitaiden vuorolla näytettiin tälle hieman rataakin. Hämmentävän hyvä pito ja mutkaankin taittuu yllättävän ketterästi. En odottanut ihmeitä autolta, jonka korilla ei vääntöjäykkyyttä ole kai ollenkaan.
Myös jarrut yllättivät positiivisesti. Kyllähän ne pehmeäksi menivät, mutta ihmeen pitkään se otti. Huomion arvoista, että nesteet on vaihdettu viimeksi .. on kai ne joskus vaihdettu. Ilmeiseti noin 280 mm laikka alkaa olla riittävä. Radalta poistuessa ei kuulunut mitään ylimääräistä, mutta kotiin päin suunnatessa ensimmäisestä jarrutuksesta lähtien edestä kuului melko rohina. Pitoa jarruissa kyllä oli, kun tarpeeksi tarmokkaasti polkaisi. Liekö pinnat irti paloista. Uudet palat hankittu ja odottavat asennusta.
Kotiinpäin lähtiessä rasahti takalasi irti yläkulmastaan. Haun ja soittelun jälkeen kädessä on lähinnä luu. Pitää vielä jatkaa metsästystä, josko joku tuon ottaisi hoitaakseen. Samalla valmistauden henkisesti riipaisemaan tuon itse kiinni. Tuohan on mallia alkuperäinen, eli vetoketjulla ja liimalla. Liimaus vaan näkyy pettäneen, ja vetskari ei ilmeisesti yksin pidä. Se on vielä tutkimatta, onko vetoketjun vedin/niputtaja/mikähittosenyton tallessa ja kun ei, millainen sen pitäisi olla ja saako tuon mahdollisesti ujutettua keinolla b millä hyvänsä takaisin. Itse ikkunahan on ihan soiva. Uutta näkyy saavan ~satasella kotiin kannettuna.
Jos jollain on tuohon vinkkejä, saa valistaa.

Comment