Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Valkean A4 B6:n viilausta.

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Valkean A4 B6:n viilausta.

    Puoli vuosikymmentä on tullut VAG konsernin laitetteita veivattua ja nyt tuli sitten aika siirtyä ensimmäiseen rinkelimalliin ja samalla liityttyä ihan merkkikohtaiselle foorumille.

    Ajatuksena oli etsiä käyttöautoksi passeli farkkumallin 1.8T bensapihinpänä opiskelijamallina eli takapyörät eivät valitettavasti vedä saati työnnä.
    Ja kyllä, kaduttaa talvella mutta siihen olen varautunut jo henkisesti.

    Kriteerinä oli alunperin myös s-linen jakkarat mutta tämän yksilön kohdalle sattuessa tein muutaman laskutoimituksen ja tutkiskelun jälkeen kompromissin.

    Auton hankinnasta muodostui siis vahingossa pienimuotoinen "projekti" mutta onpa taas mihin vapaa-aikaa kuluttaa.

    Eteläisestä Suomesta tuli siis noudettua viimeisen päälle
    karvalakkimallin A4 B6 -03 pappapenkeillä, nelipuolaisella ratilla, ilman vakkaria, ajotietokoneesta puhumattakaan.
    Kompromissiin kannusti auton kunto, kilometrit (190tkm) ja historia
    mutta ennen kaikkea väri, valkoinen.
    Muotiväri mutta näitä B6 korimallin a nelkkuja oman käsitykseni mukaan on kyseisellä värivaihtoehdolla kovin harvassa.

    Jäipä siinä sitten varustetasoa karsiessa muutama touhukolikko säästöön ulkonäön ja varustelun viilausta varten.

    Lähtötilanne siis kutakuinkin tällainen:





    Suunnitelmissa aluksi alustavasti ainakin ja ehkä mm. seuraavaa:
    - Vanteet ja kumit.
    - Alusta.
    - Sisustan vaihto karvalakista s-linen puolinahkaan/kokonahkaan.
    - Kolmipuolainen ratti. ("ostetaan kolmipuolainen ratti")
    - Kromiosien kätkentä. ("ostetaan mustat kattokaiteet.")
    - Joey mod.
    - Mallimerkintöjen poisto
    - Sisustan osien kanssa kikkailua.
    - Vakkari ja ajotietokone.

    Päivitystahti oma, vapaa ja budjetin mukaan ailahteleva.
    Kirjoittelen tämän tänne lähinnä omaksi ilokseni mutta toisaalta myös muiden kritisoitavaksi.
    Ehdotukset, ideat, neuvot ja vinkit ovat siis tervetulleita.

  • #2
    Kromiosat hioo ensin karkealla paperilla ja sitten hienommalla ja puhdistus + maali, ainakin tuli itselle hyvä maskista. Mattaväri kannattaa ottaa siihen. En tiedä millä näissä ovat mallimerkit kiinni, mutta kuumailmapuhaltimella lämitin omasta ja ''sahasin'' kalastussiimalla irti ja sitten liuottimella liimat lähtivät irti ja hyvä tuli. Onnea projektille, väri on autossa ainakin hyvä.

    Comment


    • #3
      Ensimmäisen viikon aikana tuli pyörähdettyä maalikaupoilla, ja ostettua / tilailtua vannetta ja kumia:

      Kasapäin teippiä ja muutama pullo mustaa plastidippiä.
      Matkahuollon välityksellä vanhemman mallin Audi RS4 18" OEM vannetta.
      Ja päälle Nankangin nyt sutii kakkoset profiililla 215/45.

      Dippailulle ensikertalaisena ajattelin kokeilla onnistumista maskin kromeihin ja kontin alareunan kromilistaan:







      Kuten kuvasta näkyy, onnistuin heti sotkemaan listaa vahalla mutta eipä näyttänyt materiaali sitä itseensä onneksi imevän vaan lähti pyyhkimällä pois.

      Seuraavaksi olisi harkinnassa ikkunan kromien dippaus mutta ajattelin tuumata lopullista ulkonäköä ensin mustien kattokaiteiden kanssa.
      Takalasien tummenuksiin en ole ikinä erehtynyt mutta nyt sekin vaihtoehto on käynyt valkoisen auton myötä mielessä.

      Huomenna aamulla tarkoitus ujuttaa nakkia vanteen päälle ja
      alkaa suunnittelemaan spacerien kokoa eteen ja taakse.
      Alusta vielä tosin tilaamatta niin hankaloittaa kyseistä operaatiota huomattavasti.
      Harkinnassa entuudestaan tuttu Vogtland tai Eibachin pro street s korkeussäädettävä paketti.
      Molemmista haukut ja kehut tervetulleita ja spacerien kokoonkin saa antaa vinkkiä,
      vanteilla ET ei tiedossa mutta arviona 43.



      Lukemani perusteella myös B7 sisusta istuu ongelmitta tähän malliin joten sisustan tuumailu vielä jatkunee. Liekkö istumistuntuma uudessa paljonkin parempi?
      Vanhemman ulkonäkö mielyttäisi omaa silmää ehkä enemmän.

      Vakkarin ja ajotietokoneen voisi ujuttaa ratin vaihdon yhteydessä myös paikoilleen mutta rupesi ihmetyttämään tuo hinnan pomppaus mikäli käytössä ei ole monitoimi ohjauspyörää.
      Täytynee tutkailla asiaa koska pieni pääni ei nyt sisäistä miksi näin.

      Comment


      • #4
        Rattiakselin ohjainlaite pitää vaihtaa jos autossa ei alunperin ole ollut vakkaria, FIS:ä ja / tai monitoimirattia. Tämä selittää hintaa. Ohjainlaitteita saa mm. eBaysta edullisesti.

        B6 vs. B7 penkit ovat mielestäni melkeinpä 1:1 istua, vaikka selkänojan muodossa onkin pientä eroa. B7:ssä on kaksivaiheiset bägit, joten helpommalla pääset B6:n sisustan kanssa, koska bägien johdotukset käy 1:1.

        Comment


        • #5
          Pitänee siis alkaa tutkia tuota ebayta sillä silmällä jos saisi samalta purkamolta pakettiin tuon kolmipuolaratin, bägin ja rattiakselin ohjainlaitteen.
          Vaihto näyttää olevan simppeli juttu kun joutuu noita viiksiä asennellessa purkamaan melko "pitkälle" muutenkin.

          Ja nuo kaksivaiheiset bägit nyt sitten niittasi sisustapäätöksen tuohon ihan omaan B6 mallin s-lineen. Nahkan määrä vielä mietinnässä, aika näyttää.

          Kiitokset informaatiosta!

          Noita istuimien kiinnityksiä tutkailin ja pisti silmään että toiselta puolen uupuu takapuolelta kiskon ympäriltä suojamuovi. Ilmeisesti joskus penkki irroitettu syystä x ja muovi jäänyt laittamatta takaisin. Tai sitten perheen pienimmät potkineet sen rikki.
          Uusi mahtaa löytyä ainoastaan marmorilta ja riistohintahan selviää tietty kysymällä.



          Viikonloppuna lopsahti kumit vanteille ja aiemmin valehtelin profiiliksi 215/45 vaikka korkeutta näissä onkin tosiasiassa 40.
          Mielestäni istuu tuolle 8" leveälle vanteelle ihan mukavasti.
          Vanteen reunasta loksun reunaan oli 23 ja 8 milliä joten tilasin 20 ja 5 milliset spacerit. Pitää siitä sitten vielä sorvailla jos näyttää että kovin rouhii kaariin.
          Hassultahan tuo auto vielä näyttää ilman alustasatsia mutta eibachia pitäisi saapua viikon parin sisään.



          Toiset kappalet umpioita saapui ja tuossa iltapalaksi nostin ne pöydälle pureskeltavaksi.
          Reippaan tunnin puhaltelun ja vääntelyn jälkeen alkaa uskomaan uhkapuheita tuosta etumuovin irroituksesta.
          Josko nuo saisi neljään viiteen tuntiin pullahtamaan irti / kappale ja siihen päälle vielä sisäosien maalaus ja takaisin liimailu.
          Mikäli ei tosiaan ole parempaa tekemistä niin kannattaa kokeilla!
          Jos jollain kokemusta kyseisestä operaatiosta niin vinkit tervetulleita.




          Eräänlainen lattiamatto- ja koristelistaoperaatio on myös työn alla mutta siitä lisää myöhmmin.

          Comment


          • #6
            Näpertelyyn on nyt jäänyt aikaa vähän vaihtelevalla menestyksellä.
            Vauhti siis ihan sitä mitä lupasinkin.

            Alusta tuli ruuvailtua alle viikonlopun aikana ja vaatii vielä säätöä lopullisen asettumisen jälkeen.
            Eipä yllättänyt ollenkaan ettei yksi käsipari hommaan riittänyt.
            Kuuluisat vakio mallin takajouset sai suht kunnialla ulos yhdellä purstimella, napa-asetelman päällä seisonnalla ja sorkkaraudalla.
            Vielä kuuluisammat ylätukivarsien yhdistäjäpultit olivat molemmin puolin luonnollisesti sitten enemmän kuin jumissa.
            Uuden 1-10mm poranteräsatsin vaati "irroittamiseen" kaveriksi.

            Semmonen reilu 100km takana niin kokemuksista ei voi puhua mutta mutu-tuntumalta arvioisin että tällä rahalla sain sitä mitä halusinkin.
            Yllättävän hyvä.
            Pintapehmeämpi edelliseen Vogtlandiin verrattuna ja maantieajossa sallituissa nopuksissa ihan ässä.
            Kertauksen vuoksi, kyseessä siis Eibachin Pro Street S.

            Asento tällä hetkellä ehkä hivenen liian kentässä kun saa kotipihan katukivetyksen päälle ajella hammasta purren. Katon pesu kyllä sujuu kätevästi!
            Spacerien avulla takavanne tuli aika tarkalleen loksun reunan tasolle mutta edestä jäi vielä hitusen sisään.
            Vaihdetaan 5mm spacerit 10mm spacereihin / ostetaan 10mm spacerit.
            Eli pari milliä ylöspäin, auto vaateriin ja uudet spacerit eteen niin olen alustan ja kesävanteiden osalta tavoitteessa!




            Valojen modaus alkaa myös olla pulkassa.
            Sisuskalut siis mattamustat lukuunottamatta heijastinpintoja ja kehyksiä.
            Kävi mielessä maalata kehykset valkoisiksi mutta ajattelin että mennään nyt kuitenkin näin tällä ensimmäisellä terrorisoidulla umpioparilla.
            Vielä kiveniskeymien hionta, kiillotus ja kirkas Lamin X päälle suojaamaan.




            Sisustamodifikaatioista mainitsin viimeksi ja ne edelleen vaiheessa.
            Esimakua kuitenkin parilla kuvalla:





            Lattialle siis tekeillä mustavalkealla räsymatolla päällystetyt kumimatot.
            Kumimatto, kontaktispray ja tarjousräsyt ei budjetissa liiaksi kirpaissut niin kokeillaan nyt mitä näistä tulee.
            Huonolla tuurilla voi olla että oksettaa tai viritys leviää ensimmäisen käyttöviikon jälkeen mutta siirryn sitten suunnitelmaan 2.

            Sisätilan koristelistat päällystän vanhoilla mustavalkoisilla mainoksilla ja kuvilla.
            Ensin erikeepperi+vesi liisterimössö ja perään kirkas käläkälälakka.
            Koevedoksesta ainakin tuli hyvä. Tällä hetkellä kuskin oven lista päällysteltynä muttei vielä lakattu.


            Kontista irroittelin pari merkintää mutta rinkulat jäivät vielä ainakin toistaiseksi.
            Pyyhkijät vaihdoin aero twineihin ja ei hyvää ilman pahaa, poksahti tässä monimutkaisessa operaatiossa tuulilasiin kräkki.
            Tietääpä tehdä ensikerralla homman silmät auki nyt on sitten se ulosvetäjäkin valmiina.


            Nämä loppuun taiteiltuani pääsen pimentämään ikkunan kromikehykset ja kattokaiteet.
            Myös päähänpisto takalasien tummentamisesta sen kuin vahvistuu.
            Näyttää olevan yleinen taistelun aihe tuo takalasin kalvon tummuus, toinen näkee läpi tummemasta kuin toinen. Saa nähdä mihin itse päädyn.
            Sisusta edelleen joka yö unissa mutta yritän nyt vielä pitää pään kylmänä sen osalta ettei homma räjähdä käsiin.

            Comment


            • #7
              Perhana! Tuo listojen "teippaus" oli kyllä omaperänen veto, ja on kyllä jopa aika hienokin! Kunhan et nyt mitään Bilteman tai Puuilon mainoksia sinne liimaa. :)

              Comment


                #8
                On kyllä buenot listat :)

                Comment


                • #9
                  Alkuperäinen kirjoittaja turbokiisseli Näytä viesti
                  B7:ssä on kaksivaiheiset bägit, joten helpommalla pääset B6:n sisustan kanssa, koska bägien johdotukset käy 1:1.
                  Olisiko jollain lisäinformaatiota tästä kaksivaiheisien bägien kytkennästä?
                  Omassa kaalissa ei siis ole yhtään tiedon jyvää kaksivaiheisien bägien tomintaan liittyen mutta aiheuttaa varmaan ongelmia vikakoodien / bägien toiminnan kanssa jos ne voisi simppelisti kytkeä laukeamaan yhtäaikaa?
                  Mutta meneekö sitten taas bägien toiminnan kannalta vaaralliseksi/estääkö oikeanlaisen toiminnan kokonaan?
                  Pärjääkö tässä edes kytkemällä, joutuuko vaihtamaan johtosarjoja tai koodaamaan purkkeja uusiksi?

                  En ole kurkkinut vielä penkin alle mitä liittimiä/ piuhoja omaan tulee valmiina mutta noissa B7 jakkaroissa näyttää ainakin olevan punainen,
                  vihreä ja pienempi keltainen liitin joista ainakin keltainen on kytkeytyy käsitykseni mukaan bägille?
                  Lontoon kielisiä foorumeja selatessa löysin lähinnä arvailuja pinneistä joiden varaan ei välttämättä uskalla laskea vielä yhtään mitään.

                  Tuo sähkösäätö penkeissä ei kyllä olisi mikään ongelma kun elektroniikka on kuitenkin itse istuimessa.
                  Ainoaksi ongelmaksi voisi nousta juurikin nämä bägit.

                  Ja kyllä, ajatukset ottivat takapakkia kun tämä uuden mallin sisusta nousi takaisin suunnittelulistalle.


                  Listat vaiheessa 3/5 ja no hätä, yhtään tusinakaupan mainosta ei ole tulossa.
                  Vanhoilla mainoksilla ja kuvilla viittasin lähinnä tuonne -60 -70 luvun puolelle.
                  Tähän asti sommittelu onnistunut suht kunnialla ja miellyttää omaa silmää, kiva kuulla että natsaa myös muutaman muun näkimeen.

                  Comment


                  • #10
                    Audizinellä on asiaa aiheesta. Teoriassa bagit voi kytkeä yhteen, mutta en itse usko, että bagit toimivat oikein. Threadin loppupuolella on tosin mielenkiintoinen teoria, miten tuo 2-vaiheinen bagi toimii, jonka mukaan tuon pitäisi toimia kuten 1-vaiheinen kytkettynä yhteen.

                    Se keltainen on airbagin liitin. B6:ssa liitin on ainakin 2 napainen, jos B7:an liitin on myös 2 napainen, ei ongelmia pitäisi tulla. Jos on 3 napainen, penkin bagin on myös 2 -vaiheinen jolloin päästään taas aiheeseen, toimiiko bagi oikein jos kummatkin räjäytetään kerralla ja riittääkö purkin virta räjäyttämään molemmat yhtaikaisesti samasta outputista.

                    Nuo listat ovat kyllä älyttömän hienot. Muutenkin siisti ilmeeltään tuo auto.

                    Comment


                    • #11
                      Tuo listojen kanssa pelailu on kyllä hieno ajatus!!, nättiä jälkeä kyllä.

                      Omastanakin teippasin kaikki jalopuut piiloon teräksen värisellä teipillä kun ei se puukuosi oikeen iske omaan silmään,
                      jotain vastaavaa voisin apinoida hyvästä ideastasi :), (jallut ja ratot riekaleiksi)
                      kun tuossa omassa listojen lakka halkeillut sieltä täältä niin ei ole se jälki ihan vimosen päälle, eikä noita noinkaan jaksas katella loputtomiin.

                      Comment


                      • #12
                        Ääni erinomaisen persoonalliselle ja komealle listaratkaisulle täältäkin.

                        Comment


                        • #13
                          Alkuperäinen kirjoittaja Maastomato Näytä viesti
                          Audizinellä on asiaa aiheesta.
                          Se keltainen on airbagin liitin. B6:ssa liitin on ainakin 2 napainen, jos B7:an liitin on myös 2 napainen, ei ongelmia pitäisi tulla.
                          Kiitos! Tuo teoria on ihan kyllä järkeen käypä.
                          Varmuudella käy ilmi että ainakin ratin bagi on kaksivaiheinen.
                          Mutta entäs sitten loppujen lopuksi nämä istuimet?
                          Airbagin liittimeen näyttää menevän kuitenkin loppujen lopuksi vain kaksi piuhaa.
                          Audizinellä mainitussa teoriassa kuitenkin selkeästi puhutaan virran syöttämisestä kahteen eri johtimeen. Olettaisin että penkin bägien toiminta olisi suunniteltu samalla lailla.
                          Toki on mahdollista speksata penkin sisälle elektroniikka joka eri suuruisella virralla tilanteen mukaan ohjaa patruunaa 1, 2 tai molempia yhtäaikaa.
                          Pidän tätä toteutusta kuitenkin epätodennäköisenä.

                          Oikeastaan nyt riittäisi enää faktatieto siitä että onko bägit todella istuimissa kaksivaiheiset?
                          Jos ei, pääsee kuriiri rahtaamaan helvetin kokoista pakettia Suomeen, jos on pohdinta mutkistuu ja jatkuu.

                          B7 istuimien liittimet.
                          Osaako / uskaltaako joku varmistaa näitä?
                          Keltainen siis bageille. (1 vaiheinen?)
                          Vihreä persegrillille?
                          Punainen ristiselän tuen säätömoottorille?

                          ps. Kontissa kolisee 15 ja 13mm spacerit sekä pussillinen pultteja,
                          voi olla että huomenna etuvannekin nytkähtää mukavasti loksun kanssa samaan tasoon.
                          Viimeksi muokannut vaihe; 13.7.2013, 19:59. Perustelu: ps, spacerit.

                          Comment


                          • #14
                            Eiköhän ne bagit toimi ihan yhdellä piuhalla/bagi ihan toimintavarmuuden takiakin. Tuo keltainen liitin näyttää kovasti samalta mikä löytyy B6sestakin. Aikoinaan liitin aiheutti itsellä bagin vikakoodia. Ilmeisesti pinni löystynyt ajan kanssa ja kosteuttakin oli varmasti mennyt liittimeen. Otin liittimen pois välistä ja tinasin johtimet yhteen kutistejatkolla.

                            Comment


                            • #15
                              Foorumilla vaikuttava tuure poussu teki ainakin ratin vaihdon b6-b7 eikä se tainnut ihan oikein pelata. Onnistuu kuitenkin jotenkin, kyseleppä tuurelta kun miulla ei ole enää muistissa miten se homma meni. Kaksialue bägin ratin vaihdosta on jossain ketjussa kirjoiteltu, jos joku sen löytää niin voi linkittää.

                              Comment


                              • #16
                                Kiitos! Laitetaan nimi korvan taakse jos alkaa liittimien kanssa näyttää jostain syystä epätoivoiselta.
                                Nyt kävi nimittäin niin että joku onnellinen pääsee kiikuttamaan puolasta viisi tuhtia pakettia B7:n sisustapalikkaa Suomen puolelle.

                                Tuli tuossa pikku sateessa vähän pyöriteltyä räikkää ja rengasavainta:





                                Asento alkaa osapuilleen olla kesäkunnossa sitten siinä.
                                Ja kyllä, alemmaskin sen saisi mutta minulle tämä on käyttöauto ilman pusseja ja nytkin on varmasti katsurin kanssa inttäminen siitä 8 sentistä.

                                Ja toinen kyllä, umpioissa on porkkanaa nurkissa. Ihan tarkoituksellisesti.

                                Comment


                                • #17
                                  On se valkonen vaan komea väri ja hyvin sopii noi mustat umpiot tohon! Vielä jos laittaisit finnittömät kilvet niin ei ois toi sininen väri häiritsemässä kliiniä linjaa. :)

                                  Comment


                                  • #18
                                    Tämä on kyllä yksinkertainen ja tyylikäs. Valkoinen auto kyllä itsellä aina ollut haavaisse. Ehkä joskus vielä.. Pisteet kyllä tuosta umpio "päivityksestä" sopii kyllä todella hyvin!

                                    Comment

                                    Working...
                                    X