Tervehdys kaikille uudelta käyttäjältä!
Joulukuun alussa pistin auton vaihtoon ja tilalle haeskelin helppohuoltoista ja kohtuuhintaista lämmintä autoa käyttikseksi. Edellinen auto oli 98-mallinen italiaano ja hakusessa oli vanhempi ja varmempi. Nettiautosta sitten löytyi sopivan oloinen peli, joten katsomaan, ja katsomisesta muutuinkin audin omistajaksi heti.
Auto on siis Audi 80 vuosmallia 1989 ja 1.6 kaasarikoneella ja nelivaihteisella manuaaliaskilla. Mittarinlukema oli ostaessa 260800km. Ja kuutisen sataa olen tällä nyt päästellyt menemään ongelmitta.
Auto on koriltaan ja sisustaltaan yllättävän siisti ikäisekseen ja kaikki tuntuu toimivan. yksi pieni naarmu löytyy repsikan ovesta.
Mitään suurempia muutoksia autoon tuskin on tulossa, mutta ehkä pientä muokkausta, säilyttäen kuitenkin Audin herramiesmäisen tyylin. Uudenkarheat kesärenkaat olisi mukana tähän ruotoisilla peltivanteilla, jotka kenties vaihtuvat ennen kevättä aluihin. Talvirenkaat mahdollisesti päivittyvät vielä tämän talven aikana numeroa suurempiin, eli 15tuumaisiin.
Sisustaa on tarkoitus pitää suurinpiirtein vakiona, cd-soitin toki nykyisen kasettimankan tilalle ja hieman kutkuttaisi puurattia.
Muutama kuva kulkineesta:

Comment