Tässäpä tuosta Ac3 of spades projektista irralleen otettu topic hifistykseen keskittyen. Vielä tarkemmin, takakontin uudelleen järjestely.
Vanha asennus tuntui jo syntyessään vasemmalla kädellä tehdyltä ja nyt halusin tehdä kaiken lähes alusta asti, ja oikealla kädellä tällä kertaa. Tätä kirjoittaessa kontti on jo valmistunut, joten ahneimmat projektien kahlaajat saavat tyytyväisenä lukea koko stoorin ilman odotteluja. Niin kiirettä on ollut, etten kerennyt projektin aikana siitä kirjoittamaan. Pari viikkoa sitten aloittelin varsinaisen suunnittelun ja materiaalin sekä puuttuvien työkalujen hankkimisen.
-21mm koivuvanerista subiboksin valmiiksi mittoihin leikatut palat Messupuusta Tampereelta.
-9mm koivuvaneria kontin pohjalle sekä tukilevyiksi, että lopulliseksi kansilevyksi.
-Ruuveja, kulmarautoja, iskumuttereita, kuusiokolopultteja sprayliimaa jne. Bauhausista
-Kangas ja keinonahka omasta takaa
-Niittipyssy ja niittejä (korvaamaton apuväline!) K-raudasta
-10mm akryylilevy DLS ja Alpine laseroinneilla Tampereen Liikeacrylistä
Loput oikeastaan olikin jo olemassa. Kyllä noihinkin kamoihin useamman euron sai tuhlattua. Itse asiassa yllättävänkin paljon.
Ensin vanha asennus purettiin ja johdot niputin pois tieltä. Ensimmäisenä aloitin kasaamaan subiboksia vararengaskoteloon. Samalla menetelmällä kuin aikaisempikin, eli 21mm koivuvanerista kuutio, sillä kokemattomuuttani en halunnut lasikuidulla lähteä leikkimään. Loppujen lopuksi pienen kämmin jälkeen koteloon tuli liian iso reikä 10" subille, joten sitten vain upotusta ja uusi reikä :) Sitten sovittelua kontin pohjalle. Koteloon tein reiän josta pulttasin tuon vararenkaan kiinnitysruuvin paikalle. Ei maailman tukevin, mutta toimiva tapa silti.
Sitten subikotelon päälle 9mm vanerista päällilevyn leikkaus. Tarkkojen mittailujen jälkeen tähän reikä subin kohdalle.

Comment