Kuvia ei ole ekaan postiin laittaa, se on vaan niin :(
Kuten varmaan tarkkasilmäiset ovat huomanneet pistin aikamoisen läjän 2.2 20vt koneen osia myyntiin. Kaikkia en edes ensimmäiseen myynti-ilmoon muistanut laittaa. Tarina alkaa 13.6.2008, jolloin autoni jäi parkkiin kun kansi piti pistää Kansisetille käsittelyyn. Samalla oli tarkoitus laitella erinäköisiä osasia, joihin löytyy erinäköisiä viittauksia muissa viesteissä. Jossain kohtaa takaisin rakentamisen aikana pääsi syntymään vaurioita lohkon runkolaakeri siltoihin. Paljain silmin pestystä lohkosta löytyi 4 halkeamaa. Nämä löytyivät 16.1.2009. Joten ei muuta kuin mietintämyssy päähän ja pohtimaan, että mistä tekniikkaa tilalle. Pikaisella selvittelyllä "halvin" raakile olikin 2.7L tuplaturbo tekniikka ja lopullisen hinnan saatuani ja selvitettyäni rahoituksen operaatiolle päätin lähteä ihan toiseen suuntaan kuin alunperin oli tarkoitus.
Ajatus biturbo tekniikasta oli kyllä kytenyt jo siitä lähtien kun tuon auton ostin. Laatikkohan on samaa sukua, ensimmäisiä versioita kyseistä 01E perheestä, joten koneen pitäisi pulttautua nätisti voimansiirtoon. Koneen kannakkeet ja keulimistuet joudutaan taikomaan, kunhan saan tekniikan itselleni. Jos kerran tekniikka saadaan coupen keulalle ja B5 koriin sovitettua, en usko, että C4 korissa rupeaa ahdistamaan. Pykälien mukaan autoon saa sovittaa vertailumallia tehokkaamman, painavamman ja suuremmalla iskutilavuudella olevan koneen. AGB:ssä on ilmoitettu 285hv, joka itseasiassa jää "vertailumoottoria" vähäisemmäksi, samoin iskutilavuus on noin puolitoistalitraa pienempi. Painon kanssa en usko ongelmia tulevan, koska tuo alkuperäinen malmikasa painaa niin sanotusti syntisesti. (Itseasiassa olen kuullut, että V8 moottori painaa loppujen lopuksi hiukan enemmän kuin I5 turbomoottori.) Vähäpäästöisestä aihiosta kun on kyse, niin uudesta moottorista pitää olla päästötiedot ja tiedot että on korkeintaan yhtä vanha kuin alkuperäinen. AGB:n tapauksessa tämä ei ole mikään ongelma, koska urssin valmistus on loppunut aiemmin kuin koko konetta on edes myyty.
Eli, mitä kaikkea tarvitsee taikoa, että auto saadaan käynnistymään? Ensinnäkin pitää tehdä jäähdytyspiiriin letkut. Samoin turbojen imupuoli, ja ahtopuoli. Onneksi Urssin konetila on suunniteltu 2 pyttyä pidemmille koneille, joten koneen edessä on tilaa tehdä erinäköisiä kommervenkkejä (kuten mahdollisesti siirtää jäähdytintä vaikkapa kymmenisen senttiä taaksepäin). Hydraulipiiri saattaa teettää hommia, autossa kun on vakiona hydraulitehosteiset jarrut, joiden käyttövoima otetaan samalla pumpulla, kuin ohjaustehostuksen paineet.

Comment