Jotta voisit osallistua keskusteluihin, sinun pitää ensin rekisteröityä. Rekisteröityminen edellyttää sitoutumista foorumin käyttöehtoihin. Rekisteröidy täällä.
Jos olet ensimmäistä kertaa tällä foorumilla, ole hyvä ja tutustu ensin jo kysyttyihin kysymyksiin. Kysymykseesi löytyy mahdollisesti jo useita vastauksia. Hae vanhoja kysymyksiä ja vastauksia täältä.
B5 faceliftiin näyttää olevan aika nihkeästi, en äkkiseltään löytänyt ebaysta kuin yhden myyjän jolla oli molemmat, lämmitettävät ja kuskin peili asfäärinen. Paljon näkyy olevan prefaceliftiin ja B6:n, mutta facelift on väliinputoaja. Tuolle yhdelle myyjälle laitoin jo kyselyä yhteishinnasta.
Taas vähän päivitystä! Tepolle maksoin eilen jalkatilavalojen osat. Eilen laitoin kiinni myös S4:n kylkilistat ja hyllyssä on vielä asennusta odottamassa RS4:n poljinpinnat lepuutustuen kaveriksi sekä perus 4-puolainen nahkaratti kun Ebaysta mokoma löytyi halvalla. Lisäksi tummentuva taustapeili on tilauksessa.
Maskiin ajattelin laittaa samaa muovista salmiakkiverkkoa kuin puskurissakin on yhtenäisen ilmeen nimissä.
Yhä silti kiinnostaa vaihto Quattroon mikäli joku on vailla vähän ajettua (15.1.2009 79 000km) dieseliä.
Niinhän se kävi, että tilaamani nahkaratti oli yllättäen väriä JIVE kun autoni sisusta on SWING. Ratti meni siis myyntiin ja uusi hakuun.
Tänään asensin poljinpinnat. Olivat melkoisen tiukat saada paikalleen! Aikaa vierähti n. 30min.
Lisäksi vaihdoin ilmansuodattimen ja maadoitin xenonien ballastit. Valitettavasti maadoitus ei poistanut radiohäiriöitä. Kumma kyllä radio kuuluu normaalisti konepelti auki, mutta kun pellin laittaa kiinni ilmenee pieni suhina. Kyseessä siis lienee jonkin asteinen Faradayn-häkki -ilmiö.
Tuo Cupran lippa ei ehkä sittenkään olisi kovin huono idea. Täytyypä pitää mielessä. Olen myös hieman kahden vaiheille josko maalauttaisin ovilistat korinväriin.
Ei ihan. Sivuja pitää hieman kaventaa esim. hiomalla. Itse ajattelin tehdä pahvimallin ja hioa sen mukaan aina välistä sovittaen ettei tule hiottua liikaa.
Tänään tuli Tepolta etu- ja takajalkatilavalojen osat. Liittimet askartelen suosiolla itse abicoista ja kuumaliimasta alkuperäisten maksaessa lähes 10EUR / kpl.! Saas nähdä millainen projekti on kun tarkoitus on kuitenkin asentaa valot toimimaan kuten tehdasasenteiset. Koodausapua kaivataan!
Itselläni myös sama projekti mielessä, että asentaisin jalkatiloihin valot, tosin vain eteen. Tepolta osat on jo hankittu. Löysin tuohon ilmeisesti ihan toimivat ohjeet tuolta (vaatinee rekisteröinnin): http://www.vwaudiforum.co.uk/forum/s...416#post222416
Saman ohjeen mukaan olen itsekin asentamassa. Onko mukavuuselektroniikan boksia aina samassa paikassa vasemman etupenkin edessä maton alla? Ohjeen tekijän autohan on oikeanpuoleisella ohjauksella.
Minulla on ovissa takavalot muttei alavaloja. Alavalot on asennuslistalla, mutta samalla pitää päivittää myös äänentoistopuolta, joten se projekti saa vielä odottaa kevääseen. Alla muutama osanumero.
3B0 947 415B Jalkatilavalot eteen ja ovien lammikkovalot
8E0 947 101 Jalkatilavalot taakse
8E0 947 113A 6PS Takajalkatilavalojen kiinnikkeet, mustat
No on kyllä tyylikäs renkaankäännin! Itsekin katsellut noita kolmipuolaisia ratteja joko nahkaisena tai kokonaan reikänahkaisena...tuollaista mallia ei olekaan tullut vastaan mikä olisi puoliksi reikänahkainen, mutta tyylikäs on.
Pelkkiä ratteja saa kohtuuhintaan ebaysta, mutta tuo bagi maksaakin sitten jo mukavasti jos erikseen joutuu ostamaan!
Comment