Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Ikuisuusprojekti RS4 B5

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Ikuisuusprojekti RS4 B5

    Tuumailin ensin että touhuaisin ihan omassa kuplassani tämän kanssa mutta tulin nyt lopulta siihen tulokseen että voisihan nämä harrastamisen ilot ja surut jakaa tänne foorumillekkin silläkin uhalla että menee yksinpuheluksi. Onpahan jotain dokumenttia siitä mitä on tehty ja jätetty tekemättä. Tarkoitus on rakennella tätä kaikessa rauhassa aina silloin kun joutaa ja on inspiraatiota. Deadlineksi olen asettanut vuoden 2025 mutta katsotaan nyt että onko se vuosi 2050 sittenkin realistisempi tavoite.

    Usean vuoden ajan olin haaveillut tälläisen omistamisesta mutta yksinkertaisesti rahkeet ei vaan ole ikinä riittänyt tälläisen hankkimiseen. Nettiauton tarjontaa tuli kuitenkin selattua säännöllisesti. Tämä yksilö ilmestyi viime kesänä pariksi kuukaudeksi Nettiautoon ja taas alkoi kiima puskea päälle. Jahkailin liian pitkään asian kanssa ja ilmoitus kerkesi kuitenkin hävitä. Edelliseen b5 ässään tarkoitettua Porschen etulukkoa Lahdesta hakiessani tuli myyjän kanssa puhe kyseisestä Risasta ja kävi ilmi että auto voisi vielä mahdollisesti olla myynnissä. Ei muuta kuin yhteystiedot ylös ja häiriköimään. Sain auton edellisen omistajan kiinni ja tein sitten hetken jutustelun jälkeen tarjouksen autosta edes näkemättä koko autoa. Niin pahana se kiima jo siinä vaiheessa oli. Myyjä hyväksyi tarjouksen mutta sovittiin että menen vielä seuraavana iltana katsomaan autoa paikan päälle.

    Tiedossa oli että auto oli ollut pitemmän aikaa seisonnassa joten päätin lähteä ihan varmuuden vuoksi hinurilla matkaan ettei tarvitse jännittää kotimatkaa jos auto lähteekin mukaan sinä iltana. Paikalle päästyäni pyörin auton ympärillä parisen tuntia ja ei se kiima yhtään helpoittanut vaikka myyjä rehellisesti sanoikin että tekemistä on jos priiman haluaa. Hetken siinä yritin perustella itselleni että onko mitään järkeä hankkia itselleen yhtään enempää ongelmia mutta lopulta ajatus että ei näitä ostoksia voi ikinä järjellä perustella voitti. Ja nyt saattoi olla viimeisiä hetkiä hankkia tälläinen, näiden hinnat kun tuskin tulee tästä enää tippumaan. Kaupat tehtiin ja ei muuta kuin auto hinurin lavalle ja nokka kohti kotia.
    ​​​ Click image for larger version

Name:	20211031_212910.jpg
Views:	3381
Size:	152,2 Kt
ID:	1937580

    Yö oli jo pitkällä kun vihdoin pääsin kotikulmille niin jätin auton kyydistä pois ottamisen seuraavaan iltaan. Ensimmäinen vastustaminen alkoikin siitä. Akusta irroitettiin maapiuha kun auto oli ajettu lavalle ja konepelti laitettiin kiinni. No enhän minä muistanu että myyjä oli sanonut avausvaijerin olevan kahvasta puolelta poikki. Pienen taistelun jälkeen saatiin konepelti auki ja akunkenkä paikalleen. Auto käyntiin niin seuraavana mittaristossa killittikin laturin merkkivalo. No auto kuitenkin saatiin pois lavalta nosturille alapuolen tarkempaa tutkimista varten.
    ​​​ Click image for larger version

Name:	20220101_164231.jpg
Views:	3235
Size:	188,3 Kt
ID:	1937581

    Tiedossa oli että takapäässä oli jossain väljää ja se paljastuikin siihen että Apikolin tekemä perän etummainen tuki oli väljä. Perän etuosa pääsi liikkumaan ylös-alas suunnassa vajaan sentin ja aiheutti kolahduksen. Samalla paljastui takapään todella kuppainen kunto joten tämäkin pääsi kohtaamaan monen b5 s/rs-harrastajan tämän talven muoti-ilmiönä olevan taka-apurunko remontin. Apurungon jouduin vaihtamaan kokonaan toiseen koska alkuperäistä oli hitsattu. Oletan että hitsaustarpeen on aiheuttanut jäykkä vakaajatanko kun eikös niiden kanssa ole muillakin ollut ongelmia jos ei ole vahvikkeita?
    ​​ Click image for larger version

Name:	20220101_172017.jpg
Views:	3247
Size:	154,0 Kt
ID:	1937582 Click image for larger version

Name:	20220101_172008.jpg
Views:	3153
Size:	179,3 Kt
ID:	1937583 Click image for larger version

Name:	20220101_172027.jpg
Views:	3138
Size:	254,4 Kt
ID:	1937584 Click image for larger version

Name:	20220101_172040.jpg
Views:	3104
Size:	215,9 Kt
ID:	1937585 ​​​ ​​​ Click image for larger version

Name:	20220212_160601.jpg
Views:	3128
Size:	166,5 Kt
ID:	1937586 Click image for larger version

Name:	20220212_160553.jpg
Views:	3169
Size:	159,5 Kt
ID:	1937587

    Ostin paikalliselta kerhotoverilta hyväkuntoisen taka-apurungon ja iskarikotelot mutta huomasin apurunkoa entiseen vertaillessa että siitä puuttuu valojen tasosäätöanturin kiinnityspultit. Ei olisi ollut paha homma tehdä niitä siihen mutta löysin omista kätköistäni vielä yhden apurungon jossa ne oli valmiina. Harmi vain että sekin oli melko ruosteinen. Koputtelin siitä kuitenkin kaikki isoimmat ruosteet pois ja kiikutin sen muiden isoimpien osien ohella hiekkapuhallukseen ja maalaukseen.
    Click image for larger version

Name:	20220228_165447.jpg
Views:	3228
Size:	162,2 Kt
ID:	1937589 Click image for larger version

Name:	20220313_165651.jpg
Views:	3242
Size:	173,0 Kt
ID:	1937588
    Viimeksi muokannut Pygmi; 20.3.2022, 19:00.

    #2
    Hyvä kun tulit ”kaapista” :) Kyllä tänne tarvitaan lisää elämää.

    Kuvat ei näy.

    Comment


      #3
      Hienoa kun päätit kirjoitella myös tänne foorumille juttua pakertamisesta. Rupeaa tosin olemaan melko hiljainen paikka tämä foorumi.

      Kuvat on tosiaan rikki.

      Comment


        #4
        No nyt pitäisi kuvienkin näkyä.

        Comment


          #5
          Hyi hitto että nuo takapään osat on ruosteessa :((( Kauhean paljon myöhemmin ei enää olisi tarvinut tuoda hiekkapuhalluksesta mitään takaisin.

          Comment


            #6
            Jos sulla on Apikolin ensimmäisiä versiota tuo perän etutuki niin mulla on siihen teetettyjä uusia kumeja. Ne Apikolin omat murenee pois.

            Comment


              #7
              Uusi etutuki on jo hankittuna. Paunosen Vili järkkäili alkutalvesta kimppatilausta Verklinen osista niin otin siinä rytäkässä melkein kaikki mahdolliset street-versioina.

              Pienempiä osia olen itse puhaltanut lasikuulalla kaapissa, esim. perän muut kannakkeet. Puhtaat osat olen sitten maalannut vaalealla sinkkisprayllä ja sen päälle vielä suihkinut puolihimmeä lakan.
              Pinnan kestävyydestä ei ole tietoa, mutta tällä ei tulla enää ikinä suolapaskassa ajamaan niin eiköhän nuo asiallisen näköisinä pysyne.
              Click image for larger version

Name:	20220307_131533.jpg
Views:	3077
Size:	252,9 Kt
ID:	1937602 Click image for larger version

Name:	20220307_135255.jpg
Views:	3100
Size:	288,3 Kt
ID:	1937603 Click image for larger version

Name:	20220307_145944.jpg
Views:	3015
Size:	74,8 Kt
ID:	1937604

              Nyt kun apurunko on jo pois paikaltaan niin päätin vielä tiputtaa polttoainetankinkin alas että näen pohjan kunnon sen yläpuolelta. Ihan hyvältä siellä näyttää mutta aikomuksena on puhaltaa kuivajäällä koko takapää kun kaikki nyt kerran on pois edestä. Mielenkiinnolla odotan että minkälaista jälkeä sillä kuivajäällä saa aikaan, ruosteeseen se ei taida pystyä mutta nuo ruostekohdat oli aikomus sitten puhalluksen jälkeen hapottaa ja vetää epoksi päälle.
              Click image for larger version

Name:	20220312_145947.jpg
Views:	3107
Size:	132,4 Kt
ID:	1937605

              Uusi alusta saapui keskiviikkona. Vanha BC-Racing saa väistyä KW V3:n tieltä.
              Click image for larger version

Name:	20220318_102903.jpg
Views:	3010
Size:	193,6 Kt
ID:	1937606

              Comment


                #8
                Tuolta monesti alusta näyttää pitkään seisoneissa autoissa. Sanoisin että näyttää paljon pahemmalta kuin on/oli ja varmaan se tuossa selvisi myös noita entratessa. Ajossa olleissa voi olla vähintään yhtä ruosteessa, mutta kurakerros yms vaikuttaa paljon ulkonäköön.

                Comment


                  #9
                  Pahimmat ruosteet oli iskaritorneissa ja apurungossa. Muut tosiaan olivat ihan pintaruostetta. Iskaritornit olivat ruostuneet takapuolelta läpi asti mutta se ei ole mitään uutta näissä.

                  Sain eilen tarjouksen kuivajääpuhalluslaitteiden vuokrasta. Tonnin kieppeillä vkloppu. Sisältää puhalluslaitteen, kompuran ja 130 kg jäätä. Pitänee varmaan kaivaa myös tekniikka irti niin saa sitten puhaltaa koko pohjan kerralla. Se olisi muutenkin ollu tyolistalla takapääremontin jälkeen mutta taitaa aikaistua nyt tähän samaan konkurssiin.

                  Comment


                    #10
                    Tuo onkin mielenkiintoista nähdä että minkälainen siitä kuivajäällä puhallettuna tulee. Onko sulla korigrilli että saat pyöritettyä autoa? Auton alla voi olla turhan hankala könytä tuon kanssa.

                    Edit: Tulipa ihan sattumalta Facessa pari kuvaa vastaan. Näyttää saakelin siistiltä.
                    Attached Files
                    Viimeksi muokannut okkim; 24.3.2022, 08:06.

                    Comment


                      #11
                      Kysyin aiemmin liikuteltavaa laseria niin se oli noin tonnin per päivä.

                      Comment


                        #12
                        Hienoa kun kirjoitit forumillekkin juttua.

                        Kuivajääpuhallus on kyllä suositeltava toimenpide jos on tilat missä käsittely tehdä ja tosiaan pääsee vetämään koko pohjan kerralla. Ainuat haitat siinä on ettei poista ruostetta (ei ole kuluttava puhallus tapa = ei poista tietysti maaliakaan) ja se irti puhallettu lika ja sonta pölyyntyy sitten ympäriinsä. Eli ei missään leikkaussalissa suoritettava toimenpide. Otahan tekoon niin tuun kattomaan jos ehdin et miten se toimii ihan isossa käytännössä, omat kokemukset ei ihan auton osiin asti siitä yllä.

                        Mites tässä oli sisusta, moottori ja voimalinjan kunto? Vaatiiko yhtä paljon entrausta?

                        Comment


                          #13
                          Alkuperäinen kirjoittaja okkim Näytä viesti
                          Onko sulla korigrilli että saat pyöritettyä autoa?
                          Omaa grilliä ei ole mutta saan sellaisen käyttöön tarvittaessa. Siinähän se olisi viisainta tehdä että saa pyöriteltyä.

                          Alkuperäinen kirjoittaja Carbin Näytä viesti
                          Mites tässä oli sisusta, moottori ja voimalinjan kunto? Vaatiiko yhtä paljon entrausta?
                          Moottori vuotaa öljyä jostain etupäästä ja se laturi on vaihdettava. Vaihdelaatikossa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, mutta jos on niin mulla on yksi FDP-laatikko jemmassa. Sisusta on ihan suht hyvä kuntoinen, äkkiseltään tutkittuna en havainnut muuta kuin takaovien sisäkahvojen peitelevyjen puuttumiset. Ajatus oli laittaa toveri ViLe :n autosta vapautuva voimayksikkö tähän siksi aikaa että voisin näpräillä tuon oman moottorin sitten ajan kanssa uusiksi.

                          Comment


                            #14
                            Jokuhan voisi jo melkein syyttää pienimuotoisesta pyhäinhäväistyksestä, kun istuttaa AGB moottorin RiSan koriin.

                            Comment


                              #15
                              Kai sen saa anteeksi jos se on vaan tilapäinen ratkaisu?

                              Comment


                                #16
                                Puolisen vuotta vierähtänyt edellisestä tilanneraportista niin kai sitä voisi jotain taas sanoa. Kevät ja kesä meni vähän ohi tämän suhteen kun työt ja muut kesäriennot veivät kaiken ajan ja jaksamisen mihinkään ylimääräiseen. Ilmeisesti sitä on vanhaksi tulossa kun kahdesta 12 h yövuorosta palautumiseen meni aina vähintään 2-3 päivää että pää toimi edes jotenkin. Sitten saikin alkaa henkisesti valmistautumaan taas aamuvuoroihin. Elokuun lopussa helpotti työrintamalla niin nyt on ollut taas aikaa ja motivaatiota turata tämän kanssa.

                                Kesällä tutkailin puhalluksessa ja maalauksessa käyneitä takapään osia vähän tarkemmin niin huomasin harmikseni että jälki oli osittain ala-arvoista. Esimerkiksi apurunkoa ei ollut maalattu kunnolla vaan joistain kohdista puuttui maali kokonaan. Suurimman vitutuksen laannuttua toin apurungon kotia ajatuksenani että hion sen käsin ja maalaan sen itse uusiksi. Olin saanut jo yläpuolen kokonaan hiottua kun käänsin apurungon ympäri ja kuulin että siitä kuului joku omituinen ääni. Aivan kuin kotelon sisällä olisi joku irto kappale. Hetken silmäilyn tuloksena huomasin että siitä oli lohjennut pala joka nyt hilisi siellä kotelossa.
                                Click image for larger version

Name:	IMG-20220614-WA0002.jpg
Views:	2071
Size:	160,2 Kt
ID:	1947215

                                Olihan se apurunkoaihio hieman ruosteen raiskaama mutta en sitä ihan noin heppoisena vielä pitänyt. Kun sain lämpimät ja pörröiset ajatukset pois mielestä niin tilasin kokonaan uuden apurungon Tradilta ettei tarvii enää toista kertaa leikkiä sen kanssa. Jälkikäteen ajateltuna hyvä että paljastui tässä vaiheessa, eikä vasta joskus myöhemmin.

                                Syyskuun alussa jumppasin moottorin ja laatikon pois konttorista. Pari päivää siinä tuhraantui kun otti jokaisesta irroitetusta osasta kuvia ja pussitti jokaisen osan että löytäävät sitten joskus paikalleen. Muutenkin jokainen osa ja nippeli mikä autosta on irroitettu on ensin kuvattu vähintään paikallaan ollessaan ja sitten laitettu pussiin missä lukee mistä ja mikä kyseinen osa on. Aikaa vievää mutta pakollista kun muisti on mitä on.
                                Click image for larger version

Name:	20220903_181728.jpg
Views:	2121
Size:	287,6 Kt
ID:	1947214

                                Grillin kasasin pari viikkoa sitten mutta sen omat kiinnikkeet olivat omaan makuun liian väljät/heikot niin veistelin eteen 60x60x4 RHS:stä uudet versiot. Nyt runkoaisojen sisään menevät tumpit ovat huomattavasti paremmin istuvat kuin grillin mukana tulleet 50x50 tumpit. Taakse sitten taas meni kuskin puolelle 70x65 ja vänkärin puolelle 70x70. Kuskin puoli on näköjään sen verta erilaisesti muotoiltu että 70x70 ei käynyt.

                                Viime ja tämä viikko on mennyt pienempiä osia ja putkia/letkuja irrotellessa etupäästä. Tänään oli aikomus irroittaa etulokasuojat kun huomasin että a-pilarin juuressa on pintaruostetta ja se pitää saada pois mutta niitä ennen pitää saada helmalevikkeet irti. Olipahan melko hermoja raastavaa hommaa saada se helma ehjänä irti. Varsinkin kun tietää että uusia ei saa ja pelkkiä helmoja ei varmaan kovin hanakasti ole tarjolla ellei osta koko levityssarjaa. Alapuolelta katkesi kaikki 8 kupukantamutterin alla olevaa pulttia ja helman yläpuolen niittimuttereista 6/8 alkoi pyörimään huumoria mutta kyllä se sieltä loppujen lopuksi yhtenä kappaleena irti saatiin. Huomenna sitten vänkärin puolen vuoro.
                                Click image for larger version

Name:	20220927_163809.jpg
Views:	1998
Size:	99,4 Kt
ID:	1947216

                                Comment


                                  #17
                                  Se on hauska huomata mitä kaikkea "kivaa" tulee purkaessa. Huomasin tosta moottorin kuvasta että lambdat sojottaa huonoissa asennoissa. Veikkaisin ettei niitä saa vaihdettua kone paikoillaan, tai ainakin se on saakelin vaikeaa. Kannattaa muuttaa niiden paikkaa, ja kulmaa putkissa.

                                  Comment


                                    #18
                                    Downpipet vaihtuu erään harrastajan tekemiin versioihin kun sellaiset tuli siinä AGB-moottorin mukana. Taidan muutenkin hylätä alkuperäisen suunnitelman sen moottorin käytöstä väliaikaisena voimanlähteenä. Rakennetaan uusi kone suoraan tuosta Risan omasta kun sen aika joskus sitten tulee. On siinä AGB:ssä kuitenkin paljon käyttökelpoisia osia joten ei se turha ostos ollut.

                                    Tänään sain näprättyä toisenkin helman irti ja lokasuojat pois. Ei ne a-pilarin juuret hirveen mätiä ollut mutta tuleepahan nyt sit tehtyä nekin. Vähän jännitin että missä kunnossa ne helmojen alla olevan pellit olisi mutta nehän olikin loppujen lopuksi ihan suht siistissä kunnossa.
                                    Click image for larger version  Name:	20220928_151628.jpg Views:	0 Size:	265,3 Kt ID:	1947240 Click image for larger version  Name:	20220928_141718.jpg Views:	0 Size:	233,1 Kt ID:	1947241 Click image for larger version  Name:	20220928_102716.jpg Views:	0 Size:	162,4 Kt ID:	1947242

                                    Comment


                                      #19
                                      Jaa niin tosiaan sullahan on se toinen kone, no sitten noita downpipeja ei tarvii muokkailla.

                                      Nuo A-pilarien alapäät on aika normaalit. Ei ole hirveä työ fiksata niitä, mutta Risassa niihin käsiksi pääseminen onkin sitten vähän isompi homma :)

                                      Comment


                                        #20
                                        Vuosipäivä edellisestä postauksesta niin sanotaan jotain. Tein silleen tyhmästi että purin koko laitoksen atomeiksi. Viime vkloppuna kiepautettiin ensimmäistä kertaa auto kyljelleen koe mielessä ja kyllähän se näytti paikallaan pysyvän vaikka hieman tervettä arvuuttelua asian suhteen olikin ilmassa.
                                        Attached Files

                                        Comment


                                          #21
                                          Ja 365 päivän päästä sit takasin kasassa pyörillään?

                                          Tulee kyllä tehtyä tarkasti ainakin tuolla tyylillä.

                                          Comment


                                            #22
                                            Nyt on tekemisen makua ihan tosissaan! Oliko jo muotoutunut ajatus miten/millä koria lähdetään työstämään/käsittelemään?

                                            Comment


                                              #23
                                              Itse könysin (taas) auton alla, ja olis tuo pohjan putsaaminen tuollaisessa asennossa hivenen mukavampaa :)

                                              Comment


                                                #24
                                                Joo, todelakin. Juuri eilen konttasin Minin alla suihkimaan fertania jokapaikkaan, missä näkyi ruskeaa.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Alkuperäinen kirjoittaja Carbin Näytä viesti
                                                  Ja 365 päivän päästä sit takasin kasassa pyörillään?

                                                  Tulee kyllä tehtyä tarkasti ainakin tuolla tyylillä.
                                                  Vähän epäilen että menee "hieman" kauemmin.

                                                  Alkuperäinen kirjoittaja MH96 Näytä viesti
                                                  Nyt on tekemisen makua ihan tosissaan! Oliko jo muotoutunut ajatus miten/millä koria lähdetään työstämään/käsittelemään?
                                                  Rapsutellaan nyt ensin pohjasta massat pois, sen jälkeen ruostekohdat puhalletaan ja hapotetaan. Lopuksi sitten epoksimaali tai Raptor. Ulkokuori maalataan uusiksi kunhan joskus sinne asti päästään.

                                                  Tänään jo hieman aloittelin massojen poistoa vasemman takapyöräkotelon sisältä. Kyllä sieltä silmämääräisesti ehjänkin massan alta muutama selvä ruostepilkku löytyi.

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Itse hinkkasin tänään pyöräkoteloita. Maalin alla voi olla ihan pieniä (0.5-2mm) ruostepilkkuja joita ei näy päällepäin. Hioin kaikki joka puolelta muoviharjalaikalla, niin jos osui ruostepilkkuun, se tuli esille. En siis hionut maalia puhki muualta kuin noista paljastuneista kohdista.

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Uusi vuosi aluillaan ja yli vuosi edellisestä päivityksestä niin kerrotaanpa joutessaan tämän kuulumisia.

                                                      Kyselin parista paikasta ensin tarjouksia pohjan putsaamisesta kuivajääpuhaltamalla mutta ensimmäinen ei koskaan vastannut sähköpostiin vaikka oli puhelimessa pyytänyt toimittamaan kuvia kohteesta ja toinen paikka ei uskaltanut antaa tarjousta kun on aina vähän tapauskohtaista että miten helposti sen saa puhtaaksi. Marraskuussa -23 sitten vuokrasin päiväksi puhalluslaitteet ja vaunukompuran että teen itse. Aikani siinä puhaltelin ja huomasin että pohjasta irtoaa pieniä palasia massaa niistä kohdin missä ruoste on päässyt massan alle ja massaa on ohuelti. Siinä tuumaustupakkia poltellessani ajattelin että tulee kauhea näköinen tilkkutäkki jos jättää pohjan niin että sieltä täältä on massat poissa joten aloin sitten vaan jatkamaan massan poistoa kun pääsin alkuun, Ainut vaan että se tilaamani 130 kg jäätä ei riittänyt alkuunkan. Tämän kun tajusin niin kello oli jo yli 17 ja jää pyydettiin tilaamaan edellisenä päivänä ennen kello 15 jotta kerkeävät tekemään ne. Ei siinä auttanut kuin pöhistellä loput jäät pois ja viedä seuraavana päivänä vermeet takaisin kuten oli sovittu, Niiden vuokra kun ei ollut ilmaista. Puhalluslaite, iso ilmankuivain, vähintään 5 kuutiota tuottava vaunukompura, jäät ja kuljetukset maksoivat yli 700 euroa.

                                                      No marraskuun lopussa kävi sitten niin että perheeseen syntyi uusi elämän alku niin koko kosla jäi puoleksi vuodeksi unholaan kun yritettiin opetella perhe-elämän saloja ja töissäkin oli käytävä. 12 h päivä- tai etenkään yövuoron aikana ei paljoa kerennyt harrastamista edes miettimään ja auton luo kulkeminenkin vei sen tunnin päivästä edessuuntaisiin matkoihin niin ei siinä ollut oikein motivaatiota. Yövuorojen jälkeenkin meni se pari-kolme päivää että sai normaali ihmisen päivärytmin kiinni.

                                                      Huhtikuussa tein vähän mittailuja talon autotallissa ja totesin että korihan mahtuu kaikkine grilleineen kotitalliin ja vielä mahtuu vähän jotain tekemäänkin, Ainoa ongelma oli että kaikki apuvälineillä tapahtuva työstö aiheuttaa ääntä talon sisälle ja saattaa herättää muutenkin huonosti nukkuvan lapsen, Ja ainoat sellaiset vapaahetket että auton kimppuun pääsee on myöhään illalla/yöllä kuten nyt. Eipä siinä sitten auttanut ottaa kuin kuumailmapuhallin ja lasta/taltta käteen ja aloittaa massojen poistaminen manuaalisesti massaa ensin kuumailmapuhaltimella lämmittämällä ja sitten lastalla kaapimalla, Siinä sitä on sitten aikaa vierähtänytkin. Mutta täytyy sanoa että on niitä ruostekohtiakin löytynyt ihan ehjän massakerroksen alta yllättävän paljon.

                                                      Tätä nyt sitten jatketaan kevääseen asti jolloin kelit kuivuu siihen että pohjan voi varovasti hiekkapuhaltaa pienellä paineella. Ja joo, sinkitys häviää pohjasta mutta ei voi mitään. Tällä vauhdilla tämä ei tule ikinä näkemään ilmankosteutta rajumpaa...
                                                      Attached Files
                                                      Viimeksi muokannut Pygmi; 1.1.2025, 00:27. Perustelu: Lisätty reilusti tekstiä kun tapahtui näppivirhe

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Olisko siellä mikkelin seudulla kenelläkään ollu korkeapainepesu mahdollisuutta? Eikös ne semmosillakin pese noit massapohjia, ainakin ralliautojen rakentajat moisia palveluita käyttää.

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Kyllä tuossa on kivasti iltapuhdetta. Tuo korigrilli auttaa mukavasti, ei tarvi könytä auton alla surkeassa asennossa niin kuin minä olen tehnyt :)

                                                          Millä meinasit sitten maalata/suojata pohjan?

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Raskaankaluston pohjamaalilla. Normadur, Temadur tai jokin vastaava ja sen päälle joko ruiskutettava massa tai Raptor.

                                                            Niin ja MikaSS, jotenkin karsastan sitä veden kanssa massojen poistoa. Joka ikinen kotelo on sitten täynnä vettä/kosteutta. Tosin niin on kyllä sitten hiekkaakin mutta helpompaa se on puhallella sieltä pois kuin vesi.
                                                            Viimeksi muokannut Killeri; 1.1.2025, 13:19. Perustelu: Viestit yhdistetty.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X