Ohhoh! Tulipas siitä tosiaankin massiivinen ilmestys. Keula näyttää hurjan pitkältä;) Hieno projekti kaiken kaikkiaan kuitenkin.
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
S2-->typB5A5?
Collapse
X
-
Ei uskalla sanoa oiken juuta eikä jaata ennen väriä. Nyt näyttää tosiaan siltä, että puskuri voisi olla vähemmän ulostyöntyväkin. Maski jää jotenkin turhan takakenoon. Noiden valojen sovituksesta pitää kyllä antaa kiitosta. Lisäksi perässä on potentiaalia istua muuhun autoon ihan kivasti. Puskurista riippuu paljon.
Aika kunnianhimoinen ja ennakkoluuloton projekti kyllä.
Comment
-
Kiitos kommenteista. Yritetään saada jossain vaiheessa parempia kuvia. Livenä tuo vehje näyttää kyllä aika erinlaiselta. Mutta katotaan kun homma edistyy, että tuleeko tuosta purkista jotain autoa. Tuohon maskin alle ajattelin jonkun lipan laittaa, mikä vois tulla mustaksi..muuten valkoiseen autoon voisi tuoda vähän kontrastiakin.
Comment
-
Johan noista s2:sta on moni tehnyt vaikka minkä moista monsteria ja repinyt tehoa jos jonkin verran mutta kukapa on tehnyt tällaisen..? ite olen seurannut projektia sen 4kk mitä olen voorumilla kirjotellut ja hyvältä näyttää.:) aina odottaa lisää. vaatii aikalailla mielenhallintaa kun tuollaiseen ryhtyy,propsit siitä juusolle. Pitää lähteä ukiin kyttäämään auton valmistuttua jos näkis iltasin kadulla..:)
Comment
-
Ja kyllä tämä vaatii jo perkele taitoa, että homman saa vietyä näinkin pitkälle! Hienoa työtä kyllä. Mulla on vain yks kysymys, kun tuon leveyden kanssa tuli hieman ongelmia, niin miksi alunperin päätit leventää noin paljon? Jos 25mm / puoli, niin ei ois ollut ongelmia vanteiden kanssa.
Comment
-
Tossa vois ollakkin perää :) täytyy pistää mietintä myssyyn et vaatisko se sen "S" sinne väliin.
http://i150.photobucket.com/albums/s...in/Kuva120.jpg
http://i150.photobucket.com/albums/s...in/Kuva121.jpg
Comment
-
Oisko ihmisillä ehdotuksia jarrujen päivitykseen..itse en oikeen tiä muuta kun että saisivat olla isot kun näkyvät niin paljon vanteiden takaa, mutta kuinka isot eteen ja taakse ja minkälaiset satulat? Vissiin noita Rs2 porsche satuloita porukka on laittanut? budjetistakaan en viel tarkemmin tiedä, kun ois kai se kiva saada taakse myös vähän paremman näköset kapistukset.
Comment
-
Comment
-
-
Umpikujassa olen ton takapuskurin kanssa. Ei vaan miellytä silmää tuo oma tekele..luulen että helpompi modata tuohon joku a4 puskuri mikä olisi vakiota hieman alempana. Tonne osto puolellekkin pistin ilmoituksen. Mutta ilmotelkaa jos tiedätte jonkun jolta löytyy. En viitsisi sijoittaa ihan mitään 400-500e uuteen, koska pilkkoa sen joutuu varmaan jostain kohtaa.
Comment
Comment