Sadepäivän kunniaksi otin Audin talliin ja annoin sille hiukan vierihoitoa:
Ensimmäiseksi huuhtelin ohjaustehostimen G004000 -nesteellä siten, että ensin imin säiliön tyhjäksi ja täytin sen puhtaalla nesteellä. Tuon jälkeen pyörittelin ratista (auto nosturilla) pyörät laidasta laitaan ja tyhjensin jälleen säiliön. Seuraavaksi täytin taas säiliön puhtaalla nesteellä ja käynnistin auton muutamaksi sekunniksi. Tämän tehtyäni tyhjensin taas säiliön, täytin sen ja käynnistin auton pyöritellen ratin laidasta laitaan muutaman kerran. Tämän vaiheen toistin puolenkymmentä kertaa, kunnes olin ajanut säiliöön reilut 2 litraa tuoretta nestettä ja viimeisellä kerralla imetyn nesteen väri oli jo selkeästi enemmän vihreä, kuin musta. Lopuksi täytin säiliön vielä kerran ja tarkistin nestepinnan käytön jälkeen.
Ensimmäisessä kuvassa vertailun vuoksi uutta nestettä pyöreässä tratissa ja pois imettyä nestettä neliskanttisessa. - Eihän tuo neste vieläkään täysin kirkasta ole, mutta nyt on hyvä testata auttoiko huuhtelu, vai joutuuko tässä kaivamaan taskuja syvemmältäkin, sillä kesälomareissun jälkeen nesteiden lämmettyä tehostus on ollut selkeästi heikompi, kuin kylmänä. (Tehostus kuitenkin toimii, mutta mielestäni aiempaa huonommin.)
Seuraava vierihoidon toimenpide oli liimata maskin repsottava kromikehys paremmin paikoilleen: Liimauspinnat karhensin hiomapaperilla ja huuhtelin Bräkleen:llä.
Sitten vain Sikaliimaa väliin kromi paikoilleen. - Toivottavasti pysyy paikoillaan tällä käsittelyllä.
Kolmas vierihoidollinen toimenpide oli B1S1 -lambdan liittimen johtojen tinaus. - Tämänhän olin jo tehnyt aikaisemminkin, mutta toistuvista vikakoodeista johtuen päädyin lyhentämään johtoja kymmenkunta senttiä ja panostin tinauksien laatuun.
Tästäkin operaatiosta muutama kuva liitteenä.
Annan nyt liiman kovettua rauhassa, joten testaus jää huomiselle.
Päivitän tuolloin lisää, sikäli kun päivitettävää ilmaantuu...

Comment