Audiclub Finland on ehtinyt kypsään 28 vuoden ikään.
Tässä ajassa perustajapolvi on ehtinyt jo hyvinkin keski-ikään, tai sen kynnykselle. Monella on myös perhettä ja joillakin jälkikasvu alkaa olla ajokortti-ikäistä. Myös itse olen tässä tilanteessa.
Itse olin lapsena kiinnostunut autoista ja varsinkin ajamisesta. Omat lapseni eivät vaikuta aiheesta yhtä innostuneilta, joskin kiinnostus vapaampaa liikkumista kohtaan on alkanut herätä. Ajatus 15 km kesäduunimatkasta polkupyörällä kaupungin laitamille ei ehkä vielä tunnu mahdottomalta ajatukselta, kaikki kunnia sellaisen toteuttuvalle, mutta vaihtoehto tälle selvästi houkuttelee.Oma kuljettajan urani alkoi pitkällä odotuksella. Loppuvuodesta syntyneen alkuvuosi oli pitkä, kun seurasi vierestä luokkakavereiden saavan lisenssejään.
Vaikka ajaminen kiinnostikin, en osannut siihen ikinä panostaa. Naapurikylään johtavan valtatien varressa pönöttävä ajoharjoitteluradan viitta herätti ajatuksia, mutta en osannut oikein haaveillakaan oikealle moottoriradalle pääsystä, saati ymmärtänyt, mitä hyötyjä siitä voisi olla. Tällä kokemuksella toivoisin, että joku olisi ollut kertomassa minulle ajamisesta asioita, joita tiedän nyt. Ennen kaikkea toivoisin, että olisin tiennyt harjoittelumahdollisuuksista rataolosuhteissa. Moni asia olisi voinut jäädä kokeilematta liikenteessä.
Rataolosuhteissa harjoittelun pääsin aloittamaan vasta lähes kolmekymppisenä. Ensimmäisellä reissulla osuin sopivasti kerhon järjestämälle peruskurssille. Jo tämän jälkeen tapahtui merkittäviä muutoksia moneen asiaan, alkaen ajoasennosta. Jarruttamisesta tuli rohkeampaa ja ajamisesta ylipäänsä reipasotteisempaa. Suunnan ja nopeuden muutokset eivät ole enää korostetun varovaisia. Myös asenteet kalustoa ja sen osia kohtaan ovat muuttuneet merkittävästi. Eräs mieleenpainuneimpia hetkiä rata-ajosta on erään kerholaisen kyydistä. Muistan miettineeni, voiko autoa tosiaan paiskoa näin? Siviililiikenteessä ei tietenkään käsitellä autoa samalla tavalla, ennen kuin on pakko. Siinä kohdin on hyvä olla selkärangassa, mitä autolla voi tehdä ja mihin se pystyy. Ei tarvitse luovuttaa heti ensimmäisen ylimääräisen liikkeen kohdalla.
Edellä kuvatun takia päätin itse opettaa lapseni ajamaan. Autokoulu saa hoitaa pakolliset ajokorttiin asti, mutta siitä eteenpäin vastuu olkoon minulla, eikä pelkästään tuoreella kuskilla. Tässä kohtaa autokerho tulee hienosti apuun, joten nuorison jäsenhakemukset ovat jo vetämässä. Paitsi ratapäiviä omatoimiseen harjoitteluun, tarjolla on myös kursseja. Naapurin setää kuunnellaan aina tarkemmin kuin omaa vanhempaa. Valitettavasti ajokortin saanti osuu keväälle vasta rata-ajokurssin jälkeen, joten joudumme aloittamaan omin nokkinemme.
Arto Sunila
Nykyään nuorison asenteet ja prioriteetit ovat kovasti erilaiset kuin vanhempiensa ollessa samanikäisiä. Valtaosalle meistä 80-luvulla syntyneistä liikkumisen vapaus ajokortin muodossa oli itsestään selvä hankinta, jos se vaan oli mahdollista. Ainakin pikkukaupungin kupeessa. Tänä päivänä yhä useamman kuulee jättävän ajokortin hankkimatta. Sille ei ehkä koeta tarvetta, koska julkisillakin pääsee ja kaupunkiympäristöissä polkupyöräkin tuntuu olevan monelle nuorelle tarpeeksi. Toki valtaosa taitaa edelleen olla niitä, joille ajokortti kuuluu elämän virstanpylväisiin, siinä missä koulusta valmistuminenkin.