Hieman yli vuoden ajossa ollut K04-015 päätti ensimmäisen elämänsä pari viikkoa sitten. Turbo oli kiinni 1.8T AVJ-moottorissa. Oireena hitonmoinen ääni ahtimen pyöriessä, eli tyypillinen siipivika. Ahdin otettiin irti ja havaittiin että kompuran siivet kivasti vinksallaan ja tavaraa myös hieman irronnut.
Puhallin lähti LDS:lle tutkittavaksi. Selvisi, että pahan kompurapuolen vammautumisen lisäksi myös turbiini oli ottanut itseensä jossain vaiheessa. Tämän lisäksi tietysti reipas päittäisvälys. Ahtimeen vaihdetaan uusi keskiosa, koska muuten se on "täysin iskemätön ja hyvällä käytöllä ollut" - eli ei halkeamia pakopesässä, ei öljykarstaa, jne.
Ennen kuin turbon asennusta, olisi hyvä tietää miten sen saisi pysymään ehjänä ja mikä hajoamisen on aiheuttanut.
Oma arvaukseni kompuran osalta liittyy tammikuiseen huohottimen paineensäätöventtiilin jäätymiseen, koska olin havaitsevani samalla reissulla lisääntyneen turbon vihellyksen. Venttiili oli täynnä jäätä, ja voi olla että siitä oli myös sisuskaluja irti. Venttiili on vaihdettu, ja huohotinsysteemin päivitän vähemmän jäätymisalttiiksi (myöhemmissä malleissa venttiili on siirretty moottorin taakse, ilmeisesti ihan syystä). Tuleeko raadille imupuolen/huohotuksen osalta muuta mahdollista syytä mieleen?
Hankalampi kysymys on pakopuoli - mikä on voinut osua turbiiniin? Onko mahdollista, että kompurapyörästä irronneet palaset ovat kulkeutuneet välijäähdyttimien kautta moottoriin ja siitä turbiiniin? Tulpat ovat mielestäni yksikärkiset, ja moottori kävi normaalisti, joten tulpat voinee unohtaa.
Ennen uuden ahtimen asennusta varmaan seuraavat toimenpiteet olisi hyvä suorittaa:
- Ilmanputsarin vaihto, putsarikotelon puhdistus, haitariletkun puhdistus, (huohotinsysteemin päivitys)
- Turbon öljyn tuloputken tarkistus/puhdistus/vaihto
- Ahtoputket irti ja paineilmalla puhtaaksi (myös välijäähdyttimet)
- Tulppien ja katalysaattorin kunnon tarkistus
Tuleeko muita asioita mieleen, joita olisi hyvä tehdä ennen "kovaa ajoa"? Olisiko järkeä mittauttaa puristuspaineet?

Comment