Olen yrittänyt(?) miettiä, vaikka ei siihen varsinaisia välineitä olekaan, mitä se tarkoittaa ja mitä "yrittäminen" sitten on?
Taisi olla 17 vuosi alullaan kun päätin yrittää, rahaahan siihen tarvittiin, siis ainakin nimiä joilla sitä lähti. Silloin oltiin tyhmiä ja aloitettiin alusta, nykyisin ollaan jo viisaampia ja aletaan latvasta, johon silloin lähdettiin yrittämään.
Ensimmäisen 10000 tunnin jälkeen puikoissa sitä ihmetteli, täytyykö vielä samaa koulu käydä että pääsisi sinne latvaan ja siitä vain usvaa putkeen ja yrittämään. Tästä nyt voisi saada sen käsityksen että yrittäjänä pysyy niin kauan kunnes pääsee sinne mihin on yrittänyt.
"Yrittäjiksi" olisin valmis luokittelemaa ne jotka aloittaa sieltä tavoitteesta, ensitöiksi tilataan kalleimmat Bemarit ja Audit käyttöautoiksi, eihän pisnis muuten pyöri. Mulla meni hieman tahmeasti, vanha Simca 1000 oli edustusautona, tosin ei ollut korttiakaan, ensimmäisen vuoden ajelin ilman korttia kun ei ikä riittänyt ja urakkaan oli päästävä...
Tiedän kyllä niitä pisnismiehiäkin, olipa oikein TV:ssakin "dokumentti" kun pari paikkakunnan heppua alkoi "yrittämään" ja firman ensimmäiset
kaupat oli em. kulkineet. Tietyn "yrittämisen" ajan jälkeen asiaan alkoi kiinnostumaan isompikin joukko kaiken sortin "asiantuntijoita" ja mieleeni on jäänyt että joku asiantuntija väitti että "yrittämisen" tulos olisi ollut peräti Suomen ennätys silloinen koulutuspohja huomioiden.
No, niinhän siinä sitten taisi käydä että joutuivat pisnismiehen jatkokurssille muutamaksi lukukaudeksi.
Yksi yrittäjä on autofoorumeilta jäänyt mieleen, kun nimimerkki otti puheeksi A5 hankinnan ja kyselihe mitähän siihen kantsisi ottaa varusteiksi ettei sitten tulisi jälkikäteen tarvetta tai katumista turhista härpäkkeistä ja kyllän avuliaita apulaisia toisen rahojen tärväykseen aina löytyy.
Sitten saittiin ilmestyihe iloinen viesti, "nyt se on tilattu ja otin vielä varusteeksi sen viimeisenkin ehdotuksen, kustannus oli päälle
97000€"! Ja niin loppui "leikki" siihen, taisi mennä ihan nokittelun puolelle, ei katsottu "hyvällä silmällä" moista pröystäilyä, mitenkähän olisi
mahtanut tällä meidän "foorumilla" jengi suhtautuakaan? Täällä kun ei hyvällä silmällä katsota niitä joiden auto on kunnossa, taitaapa
"sidosryhmät" tienatakin sillä.
Ei kaveri ihan autoton ollut ennestäänkään, olikohan joku Mersun kaupunkimaasturi, oli haaveillut pitkään juuri siitä mikä nyt muutaman kk.
päästä tulee ja hän kyllä ymmärsi yskän ja aikoi lähteä foorumilta. Hänelle vaikutti olevan uutta tämä "nettidialogindynamiikka"!
Olipa ihan perhepiirissäkin bisnismies, kun tapana ei ole solvata ketään, puhun ns. "kotivenäläisestä", tosin ei ole ollut yhteyksiä enää aikoihin. Oltiin siinä pöydän ympärillä lounaalla ja puhelin pirahti, kaverilta jäi syönti kesken ja ehti sanomaan lähtevänsä Leningradiin, "isännän" rouva oli kiipelissä Suomen asemalla, kaikki tavarat ja paperit pöllitty...
Sillä reissullaan on sekin pisnismies...
Mahtaako Hegelin Dialektiikka päteä paremmin kuin nettikirjoittelun "dialogindynamiikka", kun määritetään sanonta "yrittänyttä ei laiteta"?

Comment